Pyöräily, varsinkin “kilpapyöräily, on selvästi saanut jonkinlaista nostetta tämän vuoden aikana. Pyöräily on kyllä todella mukava harrastus, nostaa kuntoa, ei saastuta, eli voisi kuvitella sen olevan todella kiva juttu. Valitettavasti pyörän mukana tulee aina se pyöräilijä.

Viimeisten päivien aikana olen törmännyt useaan Tour de Franceen harjoittelevaan pyöräilijään. Nämä pyöräilijät erottaa siitä, että alla on uusi kilpapyörä ja selässä on kaveri, joka on vetänyt kireät durexit päälle. Näitä pyöräilijöitä et näe kuitenkaan polkemassa pyöräteitä pitkin, koska sehän on liian mainstreamia ja ei sovellu tosiharrastajalle. Nämä pyöräilijät sotkevat menemään autotietä pitkin.

Tässäkään ei nyt vielä olisi hirveästä valitettavaa, jos nämä nykyiset pölyisten asfalttiteiden sankarit suostuisivat polkemaan tien reunassa, mutta matkaa reunaan pitää ainakin olla vähintään metri ja ongelmat ovat valmiita. Sangen kornilta näyttää, kun 20 km/h etenevä hikinen ihmisraunio katsahtaa taakseen varmistamaan, että tuleeko sieltä auto. Voin kertoa ilman erillistä Sherlock-koulutusta, että kyllä rakas pyöräilevä toverini, sieltä tulee auto. Se auto haluaisi päästä sinusta ohi, koska haluaisi päästä jatkamaan matkaa normaalilla nopeudella. Valitettavasti ohituspaikat monilla vilkkaasti liikennöidyillä pääkaupunkiseudun teillä on harvassa.

Tässä kohtaa innokas Armstrong päättää, minun ja monen muun kauhuksi, nostaa punaisiin pyöräilyshortseihin verhotun takapuolensa penkistä ja näyttää takana tulevalle autolle, että nyt mennään sitten kovaa. Vauhti saattaa hetkellisesti nousta noin 25 km/h, mikä lähinnä aiheuttaa suurta myötähäpeää. 

Haluaisin myös muistuttaa teitä kaikkia fillarihurmokseen ajautuneita niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin Suomen laki. Suomen laissa sanotaan, että kevyen liikenteen väylää tulee käyttää aina, kun sellainen on olemassa. Vaikka se on mainstreamia, mutta niin alkaa olemaan myös se sinun taskussa oleva iLuurisi, joka tallentaa jokaisen metrin, mitä olet polkenut.

TL;DR Polkupyöräilijä käytä kevyen liikenteen väylää, koska laki sekä terve järki näin sanovat. Kiitos!

Pyöräily, varsinkin “kilpapyöräily, on selvästi saanut jonkinlaista nostetta tämän vuoden aikana. Pyöräily on kyllä todella mukava harrastus, nostaa kuntoa, ei saastuta, eli voisi kuvitella sen olevan todella kiva juttu. Valitettavasti pyörän mukana tulee aina se pyöräilijä.

Viimeisten päivien aikana olen törmännyt useaan Tour de Franceen harjoittelevaan pyöräilijään. Nämä pyöräilijät erottaa siitä, että alla on uusi kilpapyörä ja selässä on kaveri, joka on vetänyt kireät durexit päälle. Näitä pyöräilijöitä et näe kuitenkaan polkemassa pyöräteitä pitkin, koska sehän on liian mainstreamia ja ei sovellu tosiharrastajalle. Nämä pyöräilijät sotkevat menemään autotietä pitkin.

Tässäkään ei nyt vielä olisi hirveästä valitettavaa, jos nämä nykyiset pölyisten asfalttiteiden sankarit suostuisivat polkemaan tien reunassa, mutta matkaa reunaan pitää ainakin olla vähintään metri ja ongelmat ovat valmiita. Sangen kornilta näyttää, kun 20 km/h etenevä hikinen ihmisraunio katsahtaa taakseen varmistamaan, että tuleeko sieltä auto. Voin kertoa ilman erillistä Sherlock-koulutusta, että kyllä rakas pyöräilevä toverini, sieltä tulee auto. Se auto haluaisi päästä sinusta ohi, koska haluaisi päästä jatkamaan matkaa normaalilla nopeudella. Valitettavasti ohituspaikat monilla vilkkaasti liikennöidyillä pääkaupunkiseudun teillä on harvassa.

Tässä kohtaa innokas Armstrong päättää, minun ja monen muun kauhuksi, nostaa punaisiin pyöräilyshortseihin verhotun takapuolensa penkistä ja näyttää takana tulevalle autolle, että nyt mennään sitten kovaa. Vauhti saattaa hetkellisesti nousta noin 25 km/h, mikä lähinnä aiheuttaa suurta myötähäpeää. 

Haluaisin myös muistuttaa teitä kaikkia fillarihurmokseen ajautuneita niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin Suomen laki. Suomen laissa sanotaan, että kevyen liikenteen väylää tulee käyttää aina, kun sellainen on olemassa. Vaikka se on mainstreamia, mutta niin alkaa olemaan myös se sinun taskussa oleva iLuurisi, joka tallentaa jokaisen metrin, mitä olet polkenut.

TL;DR Polkupyöräilijä käytä kevyen liikenteen väylää, koska laki sekä terve järki näin sanovat. Kiitos!

Hans Välimäen ravintola Midhill sai tänään asiallista palautetta facebookissa ylimääräisestä 1,5 euron lisäyksestä asiakkaan laskuun. Kukaan ei olisi huomannut palautetta, mikäli ravintolalla olisi ollut edes pientä määrä kokemusta sosiaalisen median hallitsemisesta. Ravintola vastasi asialliseen palautteeseen seuraavasti (koko ketju löytyy täältä):

“Niin ja henkilökunta on ilmaista joka ne lasit sinne kiikuttaa? C’moon. Ainahan voi valittaa ja saakin, mutta pitää olla perusteita. Kotona on ilmaista. Ei ravintoloissa.”

Tämän jälkeen keskusteluketju sai nopeasti vauhtia ja ravintola ensin sanoi, ettei se enää osallistu keskusteluun ja tämän jälkeen teki kaikkein alokasmaisimman virheen – poisti keskustelun sekä sulki keskustelun aloittajalta mahdollisuuden päästä ravintolan facebook-sivuille. Ilmeisesti Hans Välimäen konsepteihin ei kuulu viestinnän suunnittelu tai edes viestinnän alkeet. Samalla ravintola käynnisti ns. Streisandin ilmiön.

Streisandin ilmiö sai alkunsa vuonna 2003, kun laulaja Streisand haastoi oikeuteen valokuvaajan, joka oli kuvannut hänen talonsa. Kuva ei ennen oikeudenkäyntiä ollut saanut juurikaan julkisuutta, mutta tämän jälkeen levisi laajalla levityksellä. John Gilmore onkin kuvannut vastaavaa ilmiötä osuvasti:”Verkko tulkitsee sensuurin vaurioksi ja reitittää sen ohi.”

Nyt ravintola Midhillin vastausta on levitetty satoja kertoj facebookissa. Se on jaettu myös hyvin laajalti Twitterissä. Lukijamäärät kohoavat jo nyt varmasti yli kymmenientuhansien mahdollisesti jo kuusinumeroiseksi luvuksi. Samaan aikaan ravintola on joutunut sulkemaan kommentoinnin myös eat.fi -sivustolla. Midhill on ajautunut hallitsemattomaan luisuun sosiaalisessa mediassa. Joku Itellasta voisi käydä kertomassa, miten palaute muutetaan tehokkaasti hyödyksi, kuten Posti-Ninja tapauksessa kävi.

Toivottavasti muut suomalaiset yritykset ottavat oppia, miten sosiaalista mediaa ei ainakaan hallita. Vihjeenä voisi sanoa nyrkkisäännön: Kerro kaikki, pyydä anteeksi ja lupaa korjata asia.

Nelisen vuotta sitten kuulin ensimmäisen kerran kaverilta frisbeegolffaamisesta. Silloin laji tuntui huvittavalta hipsterilajilta, joka tulee kuolemaan nopeasti pois. Ennakkoluuloni olivat todella pahasti pielessä, kun seuraavana vuonna tutustuin lajiin.

Frisbeegolf on saanut alkunsa jo 1960-luvulla Yhdysvalloista, jossa myös järjestettiin ensimmäiset frisbeegolfkierrokset yhteystyössä frisbeen tuotemerkin haltijan Wham-on:n kanssa. Lajia pelattiin kaksikymmentä vuotta käyttäen perinteiseen kopitteluun tarkoitettuja frisbeekiekkoja, jotka olivat erittäin epätarkkoja sekä herkkiä tuulelle. 1980-luvulla ensimmäiset varsinaisesti frisbeegolffiin kehitetyt kiekot saatiin markkinoille. Nyt viimeisen 10 vuoden aikana lajin harrastajien määrä on kasvanut moninkertaisesti ja Suomessa ratoja on jo 301 eri puolilla Suomea. 

Frisbeegolffin viehätys löytyy sen tarjoamasta monipuolisesta viihteestä kilpaurheilijoista perheisiin asti. Toisille frisbeegolf on kavereiden kanssa hengailua pienen leikkimielisen kisan kanssa. Toiset taas vääntävät frisbeegolffia hyvin tosissaan. Itse kuulun ensiksi mainittuihin. Välillä kierrän ratoja perheeni kanssa, jossa kaikki jo heittävät omien taitojensa mukaan kiekkoja. Toisinaan taas sitten kavereideni kanssa kierretään rataa ja koitetaan saada kiekko heitettyä koriin.

Ehdoton etu on myös frisbeegolffauksen halpuus. Kävimme tänään yhdelle kavereistani ostamassa ensimmäiset omat kiekot. Aloittelijalle sopivat kolme kiekkoa (putterikiekko, lähestymiskiekko sekä draiveri) lähtivät 35 euron hintaan. Näillä kiekoille heittäminen onnistuu vähintään ensimmäisen vuoden ajan ja toisena vuotena voi valikoimaan ottaa eri tilanteita varten suunniteltuja kiekkoja. Kiekkoja myydään nykyään jo kaikissa tavarataloissa sekä useimmissa urheiluliikkeissä. Toiset myyjät osaavat opastaa myös kiekkojen valinnassa, jos ne eivät ole vielä tuttuja. Monille aloittelijoille virhe on ostaa pisimmälle lentävät, mutta samalla vaikeimmin heitettävät kiekot. Myös suurin osa kaikista frisbeegolfradoista ovat maksuttomia. Niitä on rakennettu kaupungin tai erilaisten yhdistysten voimin. Varsinkin pääkaupunkiseudun radoista minulla ei ole yhtään huonoa sanaa.

Heittotyylejä on myös monenlaisia. Pääsääntöisesti kiekkoa heitetään joko rystyltä tai kämmeneltä, kuten tavallista frisbeetä. Tämän lisäksi tiukoissa paikoissa voi frisbeetä joutua heittämään pystyssä tai tahallisesti maahan, jolloin frisbee lähtee kierimään maata pitkin. Kaikki heittotyylit tulisi hallita. Näissä itselläkin riittää vielä työtä.

Mikäli kirjoitus sai jonkun innostumaan frisbeegolffauksesta, niin kannattaa muistaa tärkeimmät kohteliaisuussäännöt radoilla. Varokaa muita, väylällä ei saa heittää, jos siellä on muita. Huutakaa fore tai varo, jos joku on vaarassa joutua kiekon tielle. Älkää sotkeko luontoa, älkääkä rikkoko koreja. 

Lisätietoja harrastuksesta voi lukea frisbeegolf -keskustelupalstalta ja radat löytyvät kätevästi frisbeegolfradat.fi -sivustolta.