Category Archives: vallankumous

Ihmemaa Ruotsi

Oletteko kuulleet ihmemaa Ruotsista? Sen talous on kuulemma mallillaan, koska Ruotsissa ei ole yleissitovuutta ja tämän takia se pitäisi Suomesta poistaa. Tämä tarina meille halutaan kertoa.

Todellisuudessa 90% ruotsalaisista työntekijöistä työskentelee liittojensa neuvottelemien työehtosopimusten piirissä. Nämä neuvottelut on tehty kaksikannassa, ilman valtiollista ohjausta.

Ruotsissa kuulemma myös työntekijät saavat tehdä paikallisia sopimuksia vapaammin. Suomessa tämä myös on mahdollista. Työehtosopimuksen päälle saa aina tarjota lisää. Se paikallinen sopiminen ei kuitenkaan ole meidän päättäjien mieleen.

Lisäksi Ruotsissa liitto on mukana paikallisellakin tasolla neuvottelemassa, jos työpaikalla päätetään isommista asioista. Liitot myös voivat tehdä saartoja sekä haastaa yrityksiä oikeuteen. Neuvottelut ovat siis hyvin samanlaisia kuin Suomessa.

Ruotsissa on siis hyvin vahva ammattiliitto ja hyvin vahva sopimuskulttuuri. Sopimuskulttuuri, jonka alaisuudessa 90% työntekijöistä työskentelee. Se kannattaa aina muistaa, kun poliitikot haluavat poistaa Suomesta yleissitovuuden kokonaan vedoten Ruotsin malliin. Todellisuudessa he eivät Ruotsin mallia halua, vaan kaikkien työehtosopimusten alas ajamista ja paikallisen sopimisen vahvistamista työnantajan roolista.

Totuus ei ole aina niin ihmeellistä, vaikka sitä pyritään nykyään muokkaamaan juuri vastaamaan omia pyrkimyksiä. Tässä tapauksessa hyökkäys kohdistuu jälleen ammattiyhdistysliikettä ja sen sopimuskulttuuria vastaan. Ilman liittoja jokainen sopisi itse palkkansa tai olisi pakotettu sopimaan. Se yhteiskunta olisi toisintoa 1800-luvun Englannin teollistumisen ajoilta. Se ei ollut kaunis yhteiskunta.

Vastakkain asettelun aika ei ole ohi!

Vallankuomouksen aamunkoitto – Vaalirahalaista uusiin vaaleihin

SeppeleVaalirahakohu on vihdoinkin ylittänyt suomalaisten sietokyvyn. Eilen illalla yli 100 suomalaista kävi jättämässä hautakynttilän eduskuntatalon rappusille. Tänään veimme hautajaisseppeleen menetetyn luottamuksen muistolle samoille portaille. Vallankumouksen aamunkoitto on siis alkanut, mutta ennen uusia vaaleja me tarvitsemme toimivan vaalirahalain.

Vaalirahalain on oltava ennenkaikkea läpinäkyvä

1) Vaalirahakatto

Vaalirahakatto laittaa ehdokkaat samalle viivalle. Se antaa kaikille paremman mahdollisuuden päästä eduskuntaan ja korostaa ehdokkaan oman työn panosta. Pelkkä naaman näkyminen televisiossa 80 000 euron kampanjalla ei toisi enää varmaan pääsyä Arkadianmäelle. Keskustan kaavailema 100 000 euron vaalirahakatto on aivan poskettoman suuri, kun vertaa viimeisiin eduskuntavaaleihin, joissa ainoastaan Niinistö ylitti tämän rajan. Niinistö käytti omaa rahaansa vaalikampanjaan 0 euroa.

2) Tuen ennakkoilmoitukset ja reaaliaikainen seuranta

Vaalituet pitää ilmoittaa ennakkoon ennen ensimmäistä ennakkoäänestyspäivää. Ilmoituksen tulee olla selvä, eikä siellä saisi olla MukavaJoukkoTiimi ry:n kaltaisia tukijoita, vaan tukiyhdistysten kohdalla heidänkin tulisi ilmoittaa kaikki tulonsa lähteet. Nyt julkisuudessa väläytelty 2000 euron raja on aivan liian korkea. Jokaisesta yli 100 euron lahjoituksesta pitää tiedot laittaa näkyviin, myös yksityishenkilöiden kohdalla.

3) Piilotuki pois

Myös piilotuki pitää saada pois. Mainonnan kohdalla piilotukeminen on hyvin helppoa. Tarjotaan toiselle ehdokkaalle 99% alennuksella kaikki vaali-ilmoitukset ja näin moninkertaistetaan ehdokkaan vaalirahat. Tukijoille ei myöskään sallittaisi ostaa grafiikkaa, seminaarilippuja tai muuta vastaavaa ohi ilmoituksen, eikä myöskään maksaa ehdokkaan laskuja ilman oikeanlaista merkintää ilmoituksessa.

4) Jälkikäteisrahoitus ehdottomasti kiellettävä

Helsingin Sanomat 22.5.2008 kirjoitti artikkelin Matti Vanhasesta aiheena vaalirahoitus ei ole korruptiota. Tässä artikkelissa Matti Vanhanen toteaa seuraavaa:

“Vanhanen ei nähnyt suurta pulmaa siinä, että vaikkapa liikemiesryhmä antaisi läpimenneelle kansanedustajalle vaalien jälkeen vaikkapa 20000 euroa “vaalirahoitukseen”.

Jälkikäteisrahoitus on mitä ilmeisintä korruptiota, vaikka siitäkin pitää tehdä selvät ilmoitukset. Tätä kautta kansalaiset eivät kuitenkaan ole päässeet näkemään kansanedustajan kytköksiä ja se tarjoaa selvän porsaanreiän vaalirahailmoituksen kiertämiseen sekä myös vaalirahakaton rikkomiseen. Jälkikäteisrahoitus on mitä selvintä korruptiota. Ei kukaan “liikemiesryhmä” lahjoita 20 000 euroa jälkikäteen vaalirahoitukseen pyyteettä.

5) Säätiöt

Säätiöiden laiton käyttäminen pitäisi edelleen säilyttää laittomana. RAYn ja muiden säätiöiltä tuen kierrättäminen itselleen on ollut näissä vaaleissa melkein törkeintä.

6) Valvonta ja sanktiot

Valvonnan on oltava myös tarkkaa ja sanktioiden tuntuvia. Me emme halua uusia “kalleja”, jotka kiertävät ilmoitusvelvollisuutta sanktioiden puuttumisella. Myös valvontaan on panostettava, koska luottamuspula on niin suuri, ettei sitä voida palauttaa ilman tehokasta valvontaa.

7) Sama malli, yksi sivusto

Vaalirahailmoitus malli pitäisi olla kaikille sama ja vaalirahailmoitusten pitäisi löytyä kootusti samalta sivulta samassa muodossa. Talletusmuodon pitäisi olla sellainen, mistä on helppo tehdä erilaisia hakuja.

Viva La Revolución

Kansalaistoiminta, mikä on näkynyt nyt kaksi päivää tulee jatkumaan myös ensi viikolla. Uusi kynttilämielenosoitus järjestetään torstaina 1.10 kello 18 ja myös muuta toimintaa on luvassa. Suomen tasavalta ansaitsee rauhallisen vallankumouksen. Valta kuuluu kansalle – ei niille jotka siitä pystyvät maksamaan!

Teemu Hiilinen – huolestunut kansalainen.