Meillä töissä on runsaasti opiskelijoita. Hyvä niin! Jossain rauhallisessa välissä, kun opiskelija on jo ollut täällä useamman viikon olen yleensä mennyt kysymään häneltä – Miksi me hoidamme vanhuksia? Kysymys, jonka luulisi olevan helppo ei välttämättä sitä ole. Yleensä jatkan vielä keskustelua ottaen mukaan alkoholistit, huumeiden käyttäjät sekä muut elämästä pudonneet. Kysymys on aina sama, miksi me hoidamme? Pitäisikö meidän hoitaa? Helppoja kysymyksiä vai onko?

Monet opiskelijat menevät toki hämilleen. Harva oikeasti on pysähtynyt pohtimaan yhteiskunnan osuutta hoitamisessa. Yleisesti hoitajat, kuten myös opiskelijat, ovat empaattisia ja ottavat mukaan inhimimilliset arvot – ihmisistä välittämisen. Kukaan ei ole vielä koskaan vedonnut kylmiin taloudellisiin arvoihin. Kun vuoroon tulevat alkoholistit sekä huumeiden käyttäjät, mahdolliset muut ns. itseaiheutetut (vihaan tosin tätä sanaa) sairaudet, niin vastaukset alkavatkin olemaan jotain ihan muuta. Pitäisikö siis meidän hoitaa myös heitä?

Jätän poikkeuksellisesti kysymyksen avoimeksi. Toivoisin teidän vastaavan näihin yksinkertaisiin kysymyksiin.

En ole koskaan ymmärtänyt kiitos-paitoja. Kiitos-paidat ovat nyky-yhteiskunnassa yleistä anekauppaa, millä ostetaan hyvä mieli itselleen. Mitään varsinaista kiitosta kiitos-paidoilla ei kuitenkaan tehdä.

Kiitos-paidan vastakohdaksi, sitä kritisoidakseni, tein aikoinaan eipä kestä -paidan. Se onkin herättänyt paljon keskustelua, joka yleisesti päättyy sanoihin:”Etkö sinä kunnioita sotaveteraaneja?” Kyllä, kyllä kunnioitan, mutta en kuitenkaan tule koskaan käyttämään kiitos-paitaa.

Kiitos-paitaa käyttämällä tavoitellaan jotain yhteneväisyyttä sukupolveen, joka pakotettiin sotaan. Sukupolveen, joka ei sodasta edes paljon halua keskustella. Töissäni kohtaan päivittäin sotaveteraaneja. Nytkin meillä on eräs suomalainen hävittäjälentäjä hoidossa. Vaikka ikää miehelle on paljon sekä toinen korva melkein kuuro, niin pää on skarppi  ja juttua riittää. Emme me kuitenkaan sodasta puhu. Me keskustelemme erilaisista asioista. Kuinka moni kiitos-paitaa käyttäjistä on joskus käynyt keskustelemassa sotaveteraaniemme kanssa sairaalassa? Kuinka moni keskustelee heidän kanssaan euroviisuista, ulkona olevasta säästä, päivän ajankohtaisista asioista ja kuinka moni haluaa tyydyttää sosiaalipornoon taipuvaisen persoonansa kysymällä:”Noh, montakos ryssää ammuit?”

Sodan kauhut palaavat monesti meidän veteraanien elämään. Eivät he halua sinne palata päivästä toiseen keskusteluissa. He tekivät sen, mitä piti siinä tilanteessa tehdä, vaihtoehtoja ei annettu.

Sotaveteraanien kunnioituksen pitäisi lähteä ennenkaikkea konkreettisista teoista. Kiitos-paidan käyttäminen ei sellaista ole. Ostamalla paidan, et tue millään tavoin sotaveteraanien elämää. Ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi keskustelijaksi, ulkoiluttajaksi sairaalaan tuot heille pienen paon arkeen. Se on sitä oikeaa tukemista.

Eipä kestä -paita ei ole pyllistys sotaveteraaneille. Se on pyllistys heille, jotka ostavat itselleen yhteen kuuluvuutta sotaveteraaneihin ja julistavat itsensä ”Isäm Maan” puolustajaksi. Ei isänmaa paitoja tarvitse, se tarvitsee läheisyyttä.

Kiitoksia nyt kuitenkin.

Monet meistä viettävät nimipäiviään erilaisin pienin tavoin. Toiset ostavat parempaa ruokaa, toiset hemmottelevat itseään jollakin toisella tavalla. Ennen nimipäivä oli isompi juhla kuin varsinaiset syntymäpäiväjuhlat. Syntymäpäiväjuhlathan ovat vain yhden kuolevaisen syntymäpäivän muistoksi vietetty juhla, kun taas nimipäivää juhlittiin pyhimyksen päivänä.

Nimipäivän perinne on lähtöisin katoliselta- sekä ortodoksiselta kirkolta keskiajalta, mutta se on säilynyt myös uskonpuhdistuksen jälkeen protestanttisissa uskonnoissa. Sen merkitys on kuitenkin laskenut huomattavasti. Nimipäivää vietettiin pyhimyksen kunniaksi ja jokaisella vuoden päivällä oli oma pyhimyksensä tai marttyyrinsa. Tänään vietetään siis pyhän Nikodemuksen (Nikodemos uudemmassa käännöksessä) päivää. Nimipäivää tänään viettää Nikodemuksen lisäksi suomalaisen kalenterin mukaan Teemu.

Nikodemus koostuu kahdesta kreikkalaisesta sanasta – Nike (voitto) sekä Demos (kansa). Tarkoittaen siis kansan voittajaa. Ihmistä, joka on voittanut kansan puolelleen.

Raamatun hahmona Nikodemos oli juutalainen fariseus, joka kävi keskustelua Jeesuksen kanssa. Jeesuksen keskustelu Nikodemoksen kanssa on yksi tärkeimmistä raamattuun kirjatuista keskusteluista. Siinä Jeesus puhuu uudelleen syntymisestä, joka yleisesti on tulkittu syntymisestä uudelleen uskoon:

Joh. 3
3 Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.”
4 Nikodemos kysyi: ”Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?”
5 Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä.
7 Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: ’Teidän täytyy syntyä uudesti.’

Lisäksi samassa keskustelussa Jeesus mainitsee Jumalan pojan ja tämän tehtävän:

16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
17 ”Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.

On mielenkiintoista selvittää oman nimen taustaa ja sen eri kytkentöjä historiaan sekä uskontoon. Oikein hyvää nimipäivää kaikille Nikodemuksille ja Teemuille sekä Rabbeille (ruots.) kuin myös Teinoille ja Usteille (ortod.)

Palasin tuossa muutama tunti sitten kertausharjoituksista. Hyvä reissu, mutta tulipahan tehtyä. Uusien joukkuekaverien, ryhmänjohtajien kanssa oli mukava hengailla, käydä vähän ampumassa ja notkua. Oliko tämä kuitenkaan kertausharjoitusten tarkoitus?

Kertausharjoitukseni alkoi sunnuntaina aamulla Santahaminan kauniilta saarelta. Varusteet saatiin nopeasti ja tulijat jaettiin ryhmiin. Minut oli sijoitettu alpha ryhmään sinkomieheksi. Alkuun olin vähän pettynyt, ettei joukkueeseeni ollut osunut yhtään palvelustoveriani, mutta ryhmässä oli jo alusta asti hyvä henki päällä.

Aseet saatuamme suunnistimme suoraan ampuradalle ampumaan ruhtinaalliset 10 laukausta kohti maalitaulua. Onnistuin itse ampumaan viidellä patruunalla kuusi reikää tauluun, mikä sinänsä on aina hyvä suoritus. Tämän jälkeen haimme joukkuekohtaiset varusteemme ja menimme pystyttämään telttoja Saharan laitaan. Saimme samalla tietää, että aamusta lähdetään liikkeelle. Tunnelma oli odottava ja todella hyvä.

Seuraavana päivänä heti aamupuuron jälkeen sykähdimme Hyrylään, entisen varuskunnan alueelle ja aloitimme välittömästi vartioinnin sekä kulunvalvonnan. Odotus alkoi tästä kellon lyömästä ja jos olisin tiennyt kuinka kauan se tulee kestämään, niin hajotus olisi varmasti iskenyt.

Hyrylän kierroksen jälkeen vietimme loput päivät lentokentän luolastossa, bunkkerissa. Tarkastimme kulkulupia bunkkeriin tulijoilta. Teime pari henkilöstönsuojausta sekä valtasimme talon Jätkänsaaresta. Loput ajasta makasimme, nukuimme, odotimme.

Torstaina vietimme aikaa Destian asfalttiasemalle. Suurimpana hupina kahdeksan tunnin ajan oli keltainen kauhakuormaaja ja opin, että Volvon tekemä kuorma-auto oli vähän sitä toista nopeampi kuljettamaan maa-ainesta. Yhtä paljon olisin oppinut makaamalla kodin hiekkalaatikolla vesipyssyn kanssa tuijottaen ruohon kasvamista.

Viimeisen päivän hyökkäyksessä pääsin onnekkaasti ampumaan muutaman räkäpään tasin kanssa kohti vihollista. Hurjan opettavaista sekin varmasti.

Kertausharjoituksissa oli todella hauskaa. Siellä vietettiin yhdessä aikaa äijien kanssa. Keskusteltiin paljon. Kertausharjoitukset eivät kuitenkaan opettaneet mitään uutta, eivätkä kerranneet vanhaa. Siinä suhteessa kertausharjoitukset epäonnistuivat.

Mitä olisi pitänyt tehdä toisin?

Kymmenen patruunan ampumakoulutus ei riitä mihinkään. Sillä sai vähän tuntumaa miltä ampuminen tuntui, mutta mitään tuntumaa aseeseen ei kuitenkaan tullut.

Sen sijaan, että vallattiin talo kerran Jätkänsaaressa, vaikka hauskaa se olikin, niin olisimme alkuun voineet toimia toistemme maaliryhminä hylätyssä varuskunnassa Hyrylässä. Yksi ryhmä sisään, toinen hyökkää ja hetken kuluttua vaihto.

Sotilaspoliisikoulutukseen saimme yhden kertauksen huoneiden haltuunottamiseen sekä käskytykseen. Näitäkin olisi voinut toistaa. Sen sijaan käskymme oli ylläpitää vartiointia sekä kulunvalvontaa.

Henkilöstönsuojaustehtävissä osa pääsi kulkemaan timantissa herra isoherran kanssa. Toiset makasivat kasan päällä tuntikausia. Kasan päällä kuka tahansa osaa maata.

Olin kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että olin sotilaspoliisina / raskaskertasinkoampujana kertaamassa. Meidän joukkueen kuorma-auton kuljettaja ajoi kuorma-autoaan kolmeen paikkaan koko kuuden päivän aikana. Pasi-miehet saivat melkein joka päivä siirtää ajoneuvoaan. Heidän osaltaan kertaukset menivät totaalisesti makkaraa paistellessa.

Mielestäni vähien kertausharjoitusvuorokausien tuhlaaminen seisomiseen bunkkerin ovella, makaamiseen soramontun päällä tai makkaran paistamiseen on niiden täydellistä väärinkäyttöä. Tai sitten tarkoituksena oli tarjota kolmekymppisille mukava irtiotto arjesta. Siinä onnistuttiin täydellisesti.

Lopuksi vielä pari kuvaa. Ensimmäisessä allekirjoittanut 20 kiloa painaneessa perusvarustuksessa ja toisessa nukkumatelttamme lentokentän parkkipaikan reunassa, missä naamiointiin piti käyttää kekseliäisyyttä, kun puita ei saanut katkoa.

Kun luette tätä blogia olen jo hilpassut etelää kohti. Tarkemmin sanottuna Santahaminaan suorittamaan kuudeksi päiväksi kertausharjoituksia. Tästä kirjoitinkin aikaisemmin jo bloggauksen – Isänmaa heitti kirjeellä. Tähän samaan aikaan on ilmoittautuminen Santahaminan sotkussa. ’Herra Isoherra, kaartilainen Hiilinen ilmoittautuu palvelukseen’.

Seuraavat kuusi päivää tulevat olemaan täynnä vanhan kertaamista ja vanhojen inttikavereiden näkemistä. Hyvä niin! On ihan hauska irrottautua arjen rutiineista ja mennä metsään tyylillä – ajatus 0, vauhti 100. Toivottavasti ei motivaatio-ongelmat iske, kuten ajoittain varusmiespalveluksen aikoihin.

Santahamina paikkana on poikkeuksellisen kaunis saari. Sieltä löytyy monipuolista luontoa, mitä ihmismassat eivät ole päässeet pilaamaan. Valitettavasti sää ei tarjoa enää rantakelejä, mutta armeijan varusteet ovat nykyään sitä luokkaa, ettei huono sää tule osoittautumaan ongelmaksi.

’Etteenpäin’, sanoi mummo lumessa ja jatkoi:”Tahdiiiiiissa mars!”

Nähdään taas ensi viikon perjantaina!

Tänään vietettiin hanamijuhlaa Roihuvuoren kirsikkapuistossa, joka tunnetaan myös nimellä Porolahden kenttä. Hanami on alkuperältään japanilainen juhla, joka kirjaimellisesti tarkoittaa kukkien katselemista. Juhla on saanut alkunsa noin 700-luvulla Nara-kaudella.

Hanami on Japanin yksi tärkeimmistä vuotuisista juhlista. Sen ajankohta sijoittuu eri puolilla Japania eri aikaan kirsikkapuun lyhyestä kukinnasta johtuen. Etelä-Japanissa juhlaa vietetään maaliskuun alussa ja Hokkaidossa Hanamia vietetään vasta toukokuun aikana. Suosituimpana paikkana pidetään Yoshinovuorta, jonne on istutettu yli 100 000 kirsikkapuuta. Yhtiöiden uusimmat työntekijät joutuvat menemään varaamaan paikkoja yritysjohdolle jo edellisenä päivänä ja viettävät näin yön yli kirsikkapuiden varjossa. Alunperin kirsikkapuu ei ole japanilainen laji, vaan se tuotiin Himalajalta n. 300-luvulla Japaniin.

Hanamissa ylistettyyn kirsikankukkiin, sakura, liittyy Japanissa paljon tarinoita. Monet samurait, sotilaat sekä rikolliset käyttivät kirsikankukkaa tunnuksenaan. Se kuvasti elämän lyhyyttä ja sen päättymistä täydessä loistossa. Tämä viittaa kirsikankukkien kukintaan, jossa kukat eivät itsessään kuidu vaan putoavat maahan täydessä loistossaan. Kukka on myös ollut naiseudun symboli – herkkä ja kaunis kukka, joka kukkii hetken ja sitten kunnes putoaa maahan kuihtumaan.
Roihuvuoressa hanami valitettavasti myöhstyi kirsikankukkien kukinnasta ja suurin osa kukista oli jo ehtinyt pudota. Puissa oli vain muutamia kukkia jälellä. Tapahtuma oli kuitenkin onnistunut. Japanilaista kulttuuria esiteltiin tanssien, laulaen, syöden, maalaten sekä taistellen. Monet kävijät olivat myös pukeutuneet tapahtumaa varten.

Seuraavaksi lupaamani kuvareportaasi.

Tapahtuma alkoi Helsingin kendoseuran, ki-ken-tai-icchi, esityksellä:

Seuraavaksi esitys oli japanilaista klubitanssia, paraparatanssia. Parapara on laajalle levinnyt, mutta Suomessa pienelle huomiolle jäänyt tanssimuoto. Paraparalle on tyypillistä, ettei tanssijat käytä paljoa tilaa, vaan tanssivat paikallaan käyttäen vahvasti käsiä sekä jalkoja. Paraparatanssijat tulivat FinnPARAnoids-tanssiseurasta.

Kolmantena esityksenä nähtiin budolajiesitys, jossa Marco Plato oppilaineen esiintyi. Esityksessä esiteltiin erilaisia aseettomia sekä aseellisia puolustuslajeja. Vauhtia esityksestä ei puuttunut.

Myös osa kävijöistä oli pukeutunut juhlaan kuuluvasti:

Vaikka pääosanesittäjä, eli kirsikankukka, oli jo tältä vuodelta luovuttanut, niin kaunis auringon paiste ja lämpö korvasi paljon:

Tapahtuma oli hauska ja mielenkiintoinen. Esitysten lisäksi paikalla myytiin japanilaista ruokaa, mangaa sekä japanilaisia esineitä. Kävijät saivat myös mennä kirjoituttamaan nimensä kanjeille, jotka kirjoitettiin kauniille paperille. Minun perheeni nautti kauniista päivästä ja kivasta kokemuksesta, jota väritti tapahtuman kulttuurianti. Ensi vuonna uudestaan!

Tänään vietettiin hanamijuhlaa Roihuvuoren kirsikkapuistossa, joka tunnetaan myös nimellä Porolahden kenttä. Hanami on alkuperältään japanilainen juhla, joka kirjaimellisesti tarkoittaa kukkien katselemista. Juhla on saanut alkunsa noin 700-luvulla Nara-kaudella.

Hanami on Japanin yksi tärkeimmistä vuotuisista juhlista. Sen ajankohta sijoittuu eri puolilla Japania eri aikaan kirsikkapuun lyhyestä kukinnasta johtuen. Etelä-Japanissa juhlaa vietetään maaliskuun alussa ja Hokkaidossa Hanamia vietetään vasta toukokuun aikana. Suosituimpana paikkana pidetään Yoshinovuorta, jonne on istutettu yli 100 000 kirsikkapuuta. Yhtiöiden uusimmat työntekijät joutuvat menemään varaamaan paikkoja yritysjohdolle jo edellisenä päivänä ja viettävät näin yön yli kirsikkapuiden varjossa. Alunperin kirsikkapuu ei ole japanilainen laji, vaan se tuotiin Himalajalta n. 300-luvulla Japaniin.

Hanamissa ylistettyyn kirsikankukkiin, sakura, liittyy Japanissa paljon tarinoita. Monet samurait, sotilaat sekä rikolliset käyttivät kirsikankukkaa tunnuksenaan. Se kuvasti elämän lyhyyttä ja sen päättymistä täydessä loistossa. Tämä viittaa kirsikankukkien kukintaan, jossa kukat eivät itsessään kuidu vaan putoavat maahan täydessä loistossaan. Kukka on myös ollut naiseudun symboli – herkkä ja kaunis kukka, joka kukkii hetken ja sitten kunnes putoaa maahan kuihtumaan.
Roihuvuoressa hanami valitettavasti myöhästyi kirsikankukkien kukinnasta ja suurin osa kukista oli jo ehtinyt pudota. Puissa oli vain muutamia kukkia jälellä. Tapahtuma oli kuitenkin onnistunut. Japanilaista kulttuuria esiteltiin tanssien, laulaen, syöden, maalaten sekä taistellen. Monet kävijät olivat myös pukeutuneet tapahtumaa varten.

Seuraavaksi lupaamani kuvareportaasi.

Tapahtuma alkoi Helsingin kendoseuran, ki-ken-tai-icchi, esityksellä:

Seuraavaksi esitys oli japanilaista klubitanssia, paraparatanssia. Parapara on laajalle levinnyt, mutta Suomessa pienelle huomiolle jäänyt tanssimuoto. Paraparalle on tyypillistä, ettei tanssijat käytä paljoa tilaa, vaan tanssivat paikallaan käyttäen vahvasti käsiä sekä jalkoja. Paraparatanssijat tulivat FinnPARAnoids-tanssiseurasta.

Kolmantena esityksenä nähtiin budolajiesitys, jossa Marco Plato oppilaineen esiintyi. Esityksessä esiteltiin erilaisia aseettomia sekä aseellisia puolustuslajeja. Vauhtia esityksestä ei puuttunut.

Myös osa kävijöistä oli pukeutunut juhlaan kuuluvasti:

Vaikka pääosanesittäjä, eli kirsikankukka, oli jo tältä vuodelta luovuttanut, niin kaunis auringon paiste ja lämpö korvasi paljon:

Tapahtuma oli hauska ja mielenkiintoinen. Esitysten lisäksi paikalla myytiin japanilaista ruokaa, mangaa sekä japanilaisia esineitä. Kävijät saivat myös mennä kirjoituttamaan nimensä kanjeille, jotka kirjoitettiin kauniille paperille. Minun perheeni nautti kauniista päivästä ja kivasta kokemuksesta, jota väritti tapahtuman kulttuurianti. Ensi vuonna uudestaan!

Tämä kirjoitus sisältää paljon alatyylistä tekstiä. Kirjoitus on myös sarkastinen, parodia sananvapauden ”nimessä” vietetystä piirrä Muhammed -päivästä.

Eilen siis vietettiin piirrä Muhammed -päivää, jonka pitäisi olla jokin suurenmoinen ylistys sananvapaudelle. Rupesin ideoimaan muitakin päiviä, joita voi viettää sananvapauden ja loukkaantumattomuuden nimissä.

Haukutaan läskejä -päivä

Monet lihavat loukkaantuvat, kun heitä nimittää läskeiksi. Tämähän ei tietenkään käy päinsä! Sananvapauden nimissä on kokoonnuttava vuosittain eri pikaruokahelvettien ympärille huutamaan iskulauseita:”Vitun läskit, ranskalaisten sijaan hölkkää.” Tätä on syytä jatkaa niin pitkään, ettei yksikään läski tästä enää loukkaannu. Onhan se naurettavaa, kun ihmiset loukkaantuvat toisten sananvapaudesta.

Vitun homot -päivä

Tämä päivä olisi syytä järjestää samaan aikaan pride-paraatien kanssa. Paraatin kulkiessa eteenpäin sopiva iskujoukko kokoontuisi megafoonien kanssa eri puolille huutamaan:”Heittäkää homot voltti” tai sitten voi mennä PerusSuomalaisen kansanedustajan linjoille:”Miltäs tuntuu koirien kanssa paneminen?” Jos haluaa ruveta todella raflaavaksi, niin myös helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun mainitsemasta päähänampumisfantasiasta mainitseminen on aina toimiva ratkaisu. Tämähän ei toki saisi loukata ketään tai jos loukkaisi, niin päivää pitäisi toistaa niin pitkään, ettei se enää loukkaisi. Iskujoukkohan toteuttaa vain sananvapauttaan. Ei sananvapauden takia tehdystä hyvästä työstä saa kukaan loukkaantua – Ei tietenkään!

Rasistit on reppanoita -päivä

Tätä päivää voisi viettää aina, kun maahanmuuttovastaiset kokoontuvat omiin kerhoihinsa. Kerhoihin osallistujoille tehtäisiin saksalaisia tervehdyksiä oikealla kädellä ja huudeltaisiin osuvia iskulauseita. Tässä kohtaa on myös muistettava se kiihottumismäärä, mitä yleensä tulee, kun maahanmuuttovastaisista kirjoittaa blogissaan. Alkaa välitön loukkaantuminen. Kuitenkin sananvapauden puolesta taistellessa on syytä jatkaa maahanmuuttovastaisten nimittämistä rasisteiksi. Täysin naurettavaa, jos he tästä jotenkin loukkaantuvat. Sananvapauden airuet vain ovat työssään.

Mielestäni piirrä Muhammed -päivä on täysin epäonnistunut. Sen tarkoitus on vain tahallisesti loukata. On eriasia kritisoida osuvasti, kuten tanskalainen Kurt Westergaard teki. Yhdellä kuvalla hän kritisoi rajusti islamismia, kuvan seuraukset olivat yllättävän rajuja. Kurt Westergaard kuitenkin pysyi hyvin kontekstissä ja kritisoi tiettyä osaa fanaattista osaa muslimeista.

Piirrä Muhammed -päivä ei ole samanlaista kritisismiä. Sen tarkoitus on vain loukata suurta joukkoa muslimeita, ketkä eivät ole tuosta ensimmäisestä tapauksesta edes välittäneet. Suurin osahan muslimeista ei ole välittänyt yhtään Kurt Westergaardin piirrustuksista, vain tämä tietty fanaattinen porukka. Mielestäni on väärin ruveta loukkaamaan jokaisen muslimin uskontoa kritisoidakseen pientä fundamentalistista osaa.

Kannattaa myös lukea nimimerkki Steffersin kirjoitus samasta aiheesta:

http://munkanta.blogspot.com/2…yorii.html

Useissa muslimikulttuureissa on tyypillistä käyttää jonkinlaista huivia, kaikissa näin ei kuitenkaan ole. Huiveja on useita erilaisia, joista kaikkein peittävin on burka. Saudi-Arabiassa yleisesti käytetty huivi on nimeltään abaya, joka ei suurelti eroa niqabista. Kaikkein yleisimmin käytetty huivi on hijab, mikä peittää lähinnä vain hiukset ja jättää kasvot täysin avoimeksi. Ranskassa säädetty laki tulee jatkossa kieltämään huntujen käytön, eli käytännössä burka, abaya ja niqab tullaan kieltämään. Hijabin kieltämiseen ei syytä olekaan.

Burkan käytöstä on keskusteltu paljon, koska se on hyvin näkyvä osa sellaista kulttuuria, mitä Suomessa ei ole ollut. Burkan käyttöön liittyy alistamista, mutta kaikki eivät sitä kuitenkaan pakosta käytä. Ranskassa on päätetty lain kautta rajoittaa kulttuurillista pukeutumista, mikä sinänsä on aina arveluttavaa. Laki sinällään on kuitenkin hyvin laadittu. Burkan käyttäjä saa korkeintaan sakkorangaistuksen tai kurssituksen ranskalaisesta kulttuurista. Mikäli burkan käyttöön liittyy pakottamista on luvassa jopa 15 000 euron sakko sekä vuosi vankeutta alistajalle.

Rangaistuksen antaminen alistamisesta on oikein, mutta pelkona tässä on naisten jääminen täysin kodin seinien sisään jatkossa. Sitä pitäisi välttää. Vaikka en pidä Ranskan tavasta määrittää lailla ihmisten pukeutumisesta kunnioitan toki heidän oikeuttaan rajata kulttuurin ominaispiirteitä lailla. Ainoastaan lakien pitäisi kulttuureja rajata ja nyt sellainen on tehty.

Iltalehti uutisoi tapauksesta Raaseporilaisessa koulussa, missä sivistyslautakunta otti kantaa hijabin käyttöön koulussa. Ongelmana oli koulussa laadittu päähinekielto, mikä tässä tapauksessa rajaisi myös hijabin käyttöä. Olen itse tyytyväinen päätöksestä sallia hijab koulussa. Vaikka hijab on myös osa näkyvää kulttuuria liittyy sen käyttöön huomattavasti vähemmän alistamisen merkkejä kuin burkaan. Myös sairaalamaailmassa on nykyisin yleistynyt hijabin käyttö, jotka hygieniasyistä ovat työnantajan järjestämiä. Monet käyttävätkin tätä huivia ns. piraattimallina hiusten päällä, vain harvoilla se kiertä aina kaulalle asti.

Myös karjalaiseen kulttuuriin on tiiviisti kuulunut huivien käyttäminen. Se näkyy vielä monen vanhuksen joka päiväisessä elämässä. Sairaalassa monet eivät suostu riisumaan huivia edes nukkumaan mennessä, vaan sen on oltava päässä kokoajan. Karjalaisessa kulttuurissa huivi laitettiin päähän naimisiin mentäessä, kuten vanha kansanlaulu kertoo:”Käytä vielä viikon villapäänä, kaunoisena kassapäänä. Luulet että huntu huolet viepi, palmikko pahaisen mielen.”
Lakien siis tulee olla ainoa kulttuureja rajaava tekijä. On kuitenkin syytä keskustella siitä miten paljon lakien tulisi päättää ihmisten pukeutumisesta.

Vantaan Sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontui tänään poikkeuksellisesti Peijaksen sairaalan auditorioon. Aiheemme käsitteli Peijaksen päivystyksen ulkoistusta, selontekoa psykiatrian uusista linjauksista, savutonta Vantaata sekä listautumismallia.

Savuton Vantaa

Lautakunnan esityksen mukaan Vantaa muuttuu savuttomaksi kaupungiksi ensi vuoden alusta. Kannatin tätä esitystä, mutta mainitsin etten halua Espoon kaltaista ratkaisua tapahtuvan missään Vantaalla. Savuttomuuteen pitäisi ennenkaikkea päästä henkilökuntaa kannustamalla. Tukemalla tupakoinnin lopettavia lääkehoidoilla, tukiryhmillä jne. Eikä lyödä neljän tuuman nauloilla lippusiimoin tupakkapaikkaa kiinni, kuten yllämainitussa Espoon mallissa.

Vantaan kaupunki on laatinut kymmenen kohdan listan savuttomuudesta, mistä viitoskohta herättää kaikkein eniten närää:

1. Tupakointi on kielletty tupakkalain mukaisesti kunnan omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa. Mah-
dolliset ulkona olevat tupakointipaikat tulee sijoittaa riittävän kauas rakennuksista siten, ettei tupakan-
savu pääse kulkeutumaan sisätiloihin.
2. Tupakointi on tupakkalain mukaan kielletty päiväkotien, oppilaitosten ja nuorten harrastetiloissa ja
niiden yhteydessä olevilla pihoilla ja ulkoilualueilla eikä sinne järjestetä tupakointipaikkoja
3. Mahdollisesti aikuisten käyttämät tupakointipaikat on sijoitettu ulos niin, ettei tupakansavu pääse
kulkeutumaan savuttomiin sisätiloihin
4. Urheilupaikkojen katsomoissa ei tupakoida
5. Tupakointi on kielletty työaikana eikä virallisten taukojen ulkopuolella työaikana tapahtuvaa tupa-
kointia lasketa työajaksi
6. Tupakkatuotteita ei myydä kunnan omistamissa tai hallinnoimissa tiloissa
7. Kunnan edustus- ja muut tilaisuudet ovat savuttomia
8. Tupakoivaa henkilökuntaa tuetaan lopettamaan tupakointi
9. Työpaikan savuttomuudesta ilmoitetaan kyltein esimerkiksi ulko-ovilla
10. Kaikissa kaupungin työnhakuilmoituksissa kerrotaan työpaikan olevan savuton.

Savuttomaksi julistautuminen on kuitenkin hyvä asia. Se ennenkaikkea on paras ratkaisu niille, jotka pääsevät tupakasta eroon. Savuttomaksi pääsemiseksi on vältettävä pakkoa ja suosittava porkkanoita – tukea.

Peijaksen ulkoistaminen

Peijaksen terveyskeskuksen päivystyksen ulkoistamisesta kirjoittelin bloggauksen jo ennen kokousta. Kokous vain vahvisti ajatustani. Suostuin kuitenkin optiovuoden käyttöönottoon ensi vuodeksi, koska päivystys kokee muutenkin niin suuria muutoksia. Vuoden päästä, mikäli hinnannousut jatkuvat ja todellisia säästöjä ei tule kuin henkilökuntaa vähentämällä ei minusta ole mitenkään järkevää jatkaa sopimusta.

Listautumismalli

Terveyskeskuksen palveluja käyttää vuosittain noin 40% vantaalaisista. Näistä kolmasosa on selkeästi oman lääkärin tarpeen omaavia. Yleisimmin tämä johtuu kroonisesta sairaudesta. Näille ihmisille toimiva oma lääkäri -järjestelmä olisi kaikkein tärkein. Tähn Vantaa on vastaamassa listautumismallilla.

Listautumismallissa tietyt lääkärit listautuvat omien erikoistaitojensa mukaan listaan, josta omaa lääkäriä tarvitsevat valitsevat itselleen mieleisensä oman lääkärin. Aluejaolla ei ole merkitystä länsi-vantaalainen voi valita lääkärin idästä, pohjois-vantaalainen lännestä. Järjestelmä tuo siis mukavaa joustoa lääkärien valinnassa.

Useimmat terveyskeskuksen kävijöistä eivät tarvitse omaa lääkäriä, vaan lääkäriä. Esimerkiksi korvatulehdusvaivoissa kuka tahansa lääkäri osaa tehdä diagnoosin ja määrätä lääkkeet. Listautumismalli auttaa myös heitä. Päiväpolikliniikat tulevat jatkossa alkuvaiheen jälkeen olemaan auki kello 18 asti kolmella isoimmalla terveysasemalla. Asiakkaat voivat myös varata aikansa suoraan listautumattomilta lääkäreiltä terveysasemasta riippumatta. Palvelu joustaa siis kaikkien kohdalla. Hyvä niin!

Listautumismalli tulee käyttöön kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa syksyllä listautumaan pääsevät länsi-vantaalaiset muun Vantaan seuratessa ensi vuoden alusta.