Monissa tutkimuksissa on todettu, ettei palkka ole aina se ensisijainen mittari työpaikkaa valitessa tai työviihtyvyydessä. Tämä varmasti pitää paikkansa. Olen tehnyt erilaisia hoitajan töitä vuodesta -99. Nykyisin työskentelen Puolarmetsän sairaalassa kuntoutusosastolla. Meidän tehtävänä olisi kuntouttaa ihmiset kotiin, palvelutaloon tai hoivakotiin riippuen ihmisen voinnista. Tässä voisimme onnistua paremminkin, mutta se ei ole meistä itsestämme pelkästään kiinni.

Normaalisti aamuvuoroissa meillä on viisi hoitajaa 20 potilasta kohti ja viikonloppuisin vain neljä. Iltavuoroa jää sitten kolmesta neljään henkilöä ja yössä on se yksi yksinäinen yönsankari. Näistä viidestä hoitajasta yhden aika menee pääsääntöisesti lääkkeiden jakoon sekä muihin vastaaviin töihin. Neljä henkilöä siis jakaantuu kentälle tekemään perustyötä. Siinä sivussa pitäisi vielä tehdä kuntoutussuunnitelmia, hoitosuunnitelmia, tehdä erilaisia testejä (MMSE, RAVA, BARTHEL jne.), ottaa erilaisia arvoja potilaista (verensokeri, verenpaine, paino, virtsanäytteitä jne.). Tämän kaiken lisäksi pitäisi vielä ehtiä kuntouttaa potilaita kuntoutussuunnitelman mukaan. Välillähän se tuntuu huonolta vitsiltä.

Monet hoitajat olisivat tyytyväisiä, jos paremman palkan sijaan saataisiin kentälle enemmän käsiä tekemään työtä. Samalla myös jaksaminen parantuisi huomattavasti. Harva hoitotyössä työskentelevä jaksaa nykyisellään eläkeikään asti. Yleensä varhaiseläkkeelle jäädään selän, polven tai käden johdosta – toisilta loppuu pää. Tuomalla lisää ihmisiä tekemään hoitotyötä pystyttäisiin keventämään työtaakkaa huomattavasti.

Lisäkädet toisivat myös huomattavasti enemmän aikaa varsinaiseen potilastyöhön. Olisi aikaa keskustella potilaiden kanssa ja varmasti saisimme vietyä muutaman potilaan uloskin päivittäin. Nythän meidän potilaat ovat maanneet koko kesän sairaalassa sisällä, koska aikaa heidän ulosviemiseen ei hoitajilla ole. Monilla ei myöskään ole omaisia, jotka voisivat viedä potilaan ulos hetkeksi katselemaan aurinkoa. Valitettavasti.

Lisäkädet eivät kuitenkaan ole ainoa, mikä parantaisi työpanosta. Puolarmetsän sairaalaki on vanha ja toisten mielestä raihnainen. Ainakin se on todella huonosti ilmastoitu. Nyt helteillä ei sisälämpötila laskenut kertaakaan alle 29 asteen – ei yölläkään. Se on todella raskasta sekä potilaille että hoitajille. Hoitajille oltiin laitettu suositukseksi vartin tauon pitämisen kerran tuntiin. Kuka ne työt tekee sillä aikaa? Siihen ei vastausta ole vieläkään annettu.

Lämpötilat nyt tulee ja menee, mutta myös työskentelyvälineet on monissa sairaaloissa hyvin puutteelliset. Sängyt ovat vanhoja, suuressa osassa on käytössä vielä manuaaliset sängyt, joita pitää käsin ja jaloin säädellä. Sähkösänkyjä onneksi on tullut kokoajan entistä enemmän. Huonenostureita on erittäin harvoissa paikoissa ja säästösyistä liikuteltavia potilasnostureita on erittäin rajallinen määrä. Niitä ei yksinkertaisesti riitä kaikille tarvitseville. Näin rikotaan muutama selkä, käsi ja polvi. Välillä myös potilaan eristys estää yhteisten nosturien käytön ja eristyshuoneissa pyritään aina pitämään minimihenkilökuntaa. Yksin 100 kiloisen vuodepotilaan vaipanvaihto on taitolaji, johon tarvitaan riittävä määrä voimaakin.

Näin vaalivuotena hoitajille varmasti tehdään jälleen lupauksia edellisten vuosien tapaan. Edelliset lupaukset oli selvästi tehty rikottaviksi. Kun hoitajille piti lisää palkkaa maksaa, niin eduskunta sääti ennätysajassa pakkotyölain, joka olisi tarvittaessa pakottanut hoitajat orjien lailla työpaikalle.

Jos nyt ei luvattaisikaan rahaa, jos luvattaisiin inhimilliset työolot hoitajille ja mahdollisuus palkata lisäkäsiä, joka myös sitten näkyisi parempana hoitona potilaille. Enemmän käsiä hoitotyössä mahdollistaa inhimillisemmän hoidon.

Katselin eilen monien muiden tapaan ensimmäistä eduskuntapuolueiden vaalitenttiä. Vaalitentissä nousi maahanmuutto esille ja oli ilahduttavaa huomata kuinka paljon oltiin samoilla linjoilla, kuin mitä itse olen aikaisemmin maahanmuutosta kirjoittanut.

Työperäisen maahanmuuton kohdalla painotettiin samaa palkkaa, samoilla ehdoilla, samasta työstä -linjausta. Näinhän sen on juuri oltava. Arhinmäki tarjosi vielä ihan konkreettisia tapoja toteuttaa tämä henkilökorttiin sidotusta verotuksesta tilaajavastuulain kehittämiseen. Hyvä niin!

Muun maahanmuuton kohdalla peräänkuulutettiin yhteisiä Eurooppalaisia linjauksia. Tästähän kirjoitin itsekin aikaisemmin. Luomalla yhtenäinen linja koko EUhun ei yksikään maa ole toista houkuttelevampi. Samalla voidaan tasata maahanmuuton aiheuttamia kustannuksia eri maissa tasaamalla turvapaikanhakijoiden määrää eri kriteerein.

Tässä vielä linkitykset aiempiin kirjoituksiini, jotka siis olivat hyvin samassa linjassa kuin eilen käyty keskustelu maahanuutosta:

• Maahanmuuttopolitiikan hahmottelua
• Työperäisellä maahanmuutolla on liian positiivinen maku
• Rakennuksilla on kahden kerroksen väkeä

Helsinki Cup 2010 alkaa olemaan ohi tältä vuodelta. Nyt järjestetty Helsinki Cup oli järjestyksessään 35. Tänä vuonne Helsinki Cupissa pelasi ennätykselliset 15 000 pelaajaa, jotka tulivat 19 eri maasta. Huima määrä nuoria pelaajia, joita yhdistää rakkaus jalkapalloon. Hesacup tuo yhteen monta sukupolvea, jopa monta sukupolvea Hesacupin kokeneita.

Hesacup on muutakin kuin jalkapalloa. Hesacupissa kohtaavat 15 000 lasta ja nuorta eri puolilta maailmaa. Kun kaikilla on yhteinen tavoite ja tarkoituksena on pitää hauskaa jalkapallon kanssa sekä kentän ulkopuolella, niin synnytetään positiivisia kokemuksia sekä hyväksyntää. Tämä on tärkeä osa jalkapalloa, jossa suvaitsevaisuuden korostus näkyi myös jalkapallon MM-kisojen loppuottelussa.

Oma poikani pelasi ensimmäistä kertaa Hesacupissa. 8-vuotiaille nappuloille turnaus keskellä Helsinkiä oli iso juttu. Ensimmäisenä päivänä pelit sijoittuivat Narinkkatorille Kamppiin, Helsingin sydämeen, jossa katsojia oli kentänlaidalla paljon. Toisena päivänä pelit olivat Töölön pallokentällä. Vaikka lämpötila huiteli 32-asteessa, niin peli kulki ja hauskaa oli. Hesacup oli kauden huipennus, johon oltiin harjoiteltu jopa neljä kertaa viikossa. Tuloksilla ei ollut niin merkitystä pelaajille, vaan se riemu saada pelata isossa turnauksessa hyvien kavereiden kanssa. Se oli tärkeintä.

Hesacup oli todella onnistunut. Järjestelyt toimivat joka puolella ja mukavaa oheistoimintaa oli järjestetty kaiken ikäisille. Iso kiitos järjestäjille ja kaikille mukana olleille hyvästä turnauksesta! Ensi vuonna uudestaan.

Uudet varusmiehet ovat aloittaneet palveluksensa ennätyshelteissä. Samaan aikaan Suomessa on kiihtynyt keskustelu asevelvollisuuden tarpeellisuudesta. Minun mielestä Suomi tarvitsee edelleen asevelvollisuuteen perustuvan armeijan.

Vaikka olen aikaisemmin tasa-arvoon sekä rauhaan vedoten halunnut armeijan lakkauttamista, niin se on kuitenkin pienempi paha kuin liittyminen NATOon palkka-armeijan myötä. NATOn kautta Suomi joutuisi mukaan hyökkäyssotiin, mikä sotii koko puolustusvoimien perusajatusta vastaan. Tästä syystä asevelvollisuus on säilytettävä Suomessa.

Puolustusvoimissa annettavaa koulutusta on jatkuvasti kehitetty eteenpäin, mikä on ainoastaan hyvä asia. Mitä nopeammin voimme kouluttaa varusmiehet, sitä nopeammin he pääsevät palaamaan siviiliin – kouluihin sekä työpaikoille. Kertausharjoituksia järjestetään nykyään myös harvoin, mutta niiden kehittäminen on myös todella tarpeellista, kuten aikaisempi bloggaukseni antaa ymmärtää.

Tasa-arvoa Suomi kuitenkin tarvitsee, koska armeija tutkitusti haittaa miesten opiskelu- ja työelämää. Tästä syystä olisikin edettävä kohti yleistä palvelusvelvollisuutta, joka koskisi miehiä ja naisia. Palvelusvelvollisuudessa jokainen saisi valita armeijan ja siviilipalveluksen tai jopa jonkinlaisen yhdistelmän välillä. Tämä olisi todellista tasa-arvoa.

Kun kahdesta pakollisesta – NATO tai asevelvollisuus – pitää valita, niin minä valitsen yleisen palvelusvelvollisuuden.

Katsoin eilen dokumentin How to kill a human being, jossa Michael Portillo etsii humaania tapaa ihmisen teloittamiseen. Portillo etsii siis inhimillistä, ihmisystävällistä tapaa suorittaa oikeuden antama kuolemanrangaistus.

Kuolemanrangaistus on ollut käytössä suurimmassa osassa maailmaa ja edelleenkin kuolemanrangaistuksia jaetaan yleisesti. Suomessa kuolemanrangaistus pantiin täytäntöön viimeisen kerran 2. syyskuuta 1944, kun Olavi Laiho ammuttiin pelkuruudesta. Vasta vuonna 1972 kuolemanrangaistus poistettiin Suomen laista.

Kuolemanrangaistukselle voi hakea perusteluja yhteiskunnan arvojen kautta. Mikäli kuolemanrangaistuksia jaettaisiin vain murhaajille vastaisi silloin murhaaja omalla hengellään tekemistään rikoksista. Sitä voisi kutsua oikeudenmukaiseksi ratkaisuksi, jossa tuomioistuin toimisi neutraalina, jäävinä, rangaistuksen antajana ja rangaistuslaitos ulkopuolisena tekijänä. Näin kuolemanrangaistus ei olisi hyvitys, kosto, murhatun omaisille, vaan oikeudenmukainen päätös. On kuitenkin arveluttavaa pitäisikö tuomioiden perustua pelkästään täsmälliseen tasa-arvoisuuteen, joissa teoista maksettaisiin samankaltaisella teolla.

Kuolemanrangaistuksia on kuitenkin jaettu ja jaetaan edelleenkin muistakin teoista kuin henkirikoksista. Tällöin kuolemanrangaistus muuttuu heti politiikan, vallan välineeksi. Lisäksi kuolemanrangaistuksessa on aina sen peruuttamattomuus mukana, jossa riski joutua teloitetuksi syyttömänä on aina olemassa. Näin väärää tuomiota ei koskaan voisi hyvittää, kuten esimerkiksi vankeusrangaistuksissa rahallisesti.

Kuolemanrangaistuksien jakaantuminen sitä käyttävissä maissa ei ole ollut myöskään tasa-arvoinen. Köyhistä oloista tuleville on jaettu huomattavasti enemmän kuolemanrangaistuksia, kuin varakkaille joilla on ollut varaa palkata itselleen asianajaja.  Esimerkiksi Saudi-Arabiassa syytetty voi lunastaa vapauden maksamalla korvauksia uhrin perheelle. Näin rikkailla on mahdollisuus välttyä kuolemanrangaistukselta.

Vaikka meillä olisi käytössä humaani tapa teloittaa ihminen, niin kuolemanrangaistus ei kuitenkaan itsessään ole humaani.

Kävimme tänään perheen kanssa Raaseporin keskiaikapäivillä. Olen itse ollut nuoruudessani aktiivinen keskiajan harrastaja ja kuuluin myös Suomen Keskiaikaseuraan. Keskiaikaharrastuksen kautta olen toiminut keskiaikaisten sekä renessanssitanssien opettajana aikoinaan Vantaan kansantanssijoiden kanssa sekä myös runnellut ruhoani haarniskassa muita vastaan taistellen. Tässä kuvasatoa tapahtumasta: (Kuvaesitys lähtee liikkeelle klikkaamalla kollaasia)

Esiintyjät:

Celeres Nordica (ritariturnaus)
Faravidin Sudet

Kuvat julkaistu CC-lisenssillä:

Raaseporin Keskiaikapäivät jonka tekijä on Teemu Hiilinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen 1.0 Suomi lisenssillä.

Ilmeisesti ihmisten välinen toisia kunnioittava rakkaus on vaikeasti hyväksyttävää, niin kristillisdemokraateille, maahanmuuttokriitikoille sekä osalle kokoomuslaisista. Mistään muustahan nyt ei ole ollut kysymys viimeisten päivien aikana kuin rakkaudesta.

Pride-kulkueeseen tehty isku sai tänään jatkoa, niin fyysisesti kuin myös kirjallisesti. Vähemmistöjä vastustavat äärinationalistit kävivät rikkomassa Helsingin Setan ikkunat ja vetämässä parit hakaristit seinään. Kirjoituspuolella ovat kunnostautuneet kristillisdemokraattien Räsänen sekä nyt viimeisimpänä Maanselkä, joka vaatii kirjoituksessaan homoilta alistumista valtakulttuuriin, mitä tahansa se nyt onkaan.

Nämä tahot vastustavat ihmisten oikeutta rakkauteen. Yleensä rakkauden kautta muodostetaan parisuhteita. Monet oikeudet ja velvollisuudet Suomessa lasketaan parisuhteen kautta ja siitä syystä sukupuolineutraali avioliitto pitäisi sallia. Ei se ole yhteiskunnan asia päättää, ketkä saavat rakastua keskenään, solmia avioliiton ja muodostaa perheen. Se on rakkauden asia.

Rakkauteen kuuluu toisen kunnioitus ja sen on lähdettävä molempien tunteesta toista kohtaan. Rakkauteen ei saa pakottaa, vaan sitä on kunnioitettava. Myös avioliitto lähtee yhteisestä rakkaudesta sekä kunnioittamisesta. Avioliitto on kahden tiedostavan ihmisen oma valinta.
Nyt tehdyt vihaiskut ovat oikeasti iskuja rakkautta vastaan. Annetaan ihmisten itse päättää oman sydämensä asioista.

Näiden iskujen johdosta harkitsen vakavasti Setaan liittymistä ja ainakin tulen lähettämään heille rahalahjoituksen siitä työstä, jota he tekevät rakkauden eteen.

En pysty ymmärtämään nykyistä homokeskustelua ollenkaan. Homoliittojen hyväksyminen kuulemma tuhoaisi koko avioliiton instituutiona. Samanlaista keskustelua käytiin viimeksi, kun naisille annettiin oikeus pitää oma sukunimi avioliiton yhteydessä. Myös tämä nähtiin voimakkaasti avioliiton hengen vastaisena.

Sukupuolineutraali avioliittolaki toisi samat oikeudet sekä samat velvollisuudet homojen ulottuville kuin ne ovat olleet nyt ns. heteropareilla. Kyseessähän ei ole mikään erityisoikeus, vaan samalle tasolle laittamisesta ilman syrjintää seksuaalisen suuntautumisenperusteella.

Espoon kokoomuksesta Janne Suuronen ei suvaitsisi edes homoille omia kulkueita. Tämä jos joku on syrjintää. Myös kristillisdemokraatit näyttävät raamatullisen hyväksynnän kieltämällä homouden tyystin. Se niistä Jeesuksen opeista – se teistä joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.

Mitä sukupuolineutraali avioliittolaki toisi homoille?Avioliitto tunnustettaisiin myös muissa maissa, joiden kanssa Suomella on sopimukset. Matkustaminen, muuttaminen työn perässä sekä mahdolliset lasten sairastumiset ulkomailla olisi helpompi hoitaa. Se toisi heille myös oikeudet lapsiin. Eli samoja oikeuksia, samoja velvollisuuksia.

Sukupuolineutraali avioliittolaki ei toisi kirkolle velvollisuutta siunata homoliittoja. Tämä asia jäisi kirkon päätettäväksi. Hyvä niin!

Vastustan itse kuitenkin sukupuolineutraalia avioliittolakia, koska sekin lähtee siitä perusajatuksesta, että perheessä on kaksi aikuista. Todellisuudessahan meillä elää ihmisiä myös polyamorisissa suhteissa sekä muissa vastaavissa. Avioliittolaki pitäisikin muuttaa pikkuhiljaa sopimuslainsäädännöksi, mutta otetaan tämä nyt hyvänä ensimmäisenä askeleena siihen suuntaan.

(Kuvaaja chtfj21 Lähde: Wikimedia Commons)

Miltä tuntuu ihmisestä, joka joutuu kerjäämään elääkseen? Voiko sen alemmaksi enää ihminen joutua? Istua kadulla kuppi kädessä pyytämässä rahaa, jotta saisi ruokaa ja vaatteita. Nyt näitä lyötyjä halutaan lyödä entisestään.

Lakialoitetta kerjäämiskieltoon on perusteltu kaupunkiviihtyvyyden parantamisella. Köyhyyttä ei siis haluta enää nähdä silmästä silmään. ”Saa ihminen köyhä olla, kunhan ei ole sitä näkyvästi”, on ilmeisesti lakialoitteen mottona.

Vaikka kerjäämiseen on väitetty liittyvän ihmiskauppaa ja muuta rikollisuutta, niin näihin rikoksiin pitäisi sitten puuttua viranomaisten puolelta. Ei rankaisemalla mahdollisia ihmiskaupan uhreja. Sehän on vain ongelmien lakaisemista maton alle. Myös ns. ”aggressiiviseen” kerjäämiseen tulee puuttua viranomaisten taholta yksilöllisesti, ei laatimalla kollektiivista rangaistusta.
Kerjäämisen kieltäminen ei tule poistamaan syytä kerjäämiseen. Näitä syitä pitäisi ruveta ratkomaan ennenkaikkea Romaniassa ja lähialueilla kuin myös Euroopan Unionissa. On kuitenkin eettisesti hyvin arveluttavaa ruveta rankaisemaan nykyisten rakenteiden uhreja kieltämällä heiltä kerjääminen, jotta katukuva olisi kivemman näköinen.

Helsingin Sanomien uutisessa näkyy eri puolueen kannattajien suhtautuminen kerjäläiskysymykseen. PerusSuomalaiset ovat se poliittinen ryhmä, joka olisi ensimmäisenä lyömässä jo maassa makavaa.  Vasemmistoliiton halutessa pysyvämpää ratkaisua kerjäläiskysymykseen, kuin vain silmien ummistaminen ongelman edessä. Korostan edelleen, että kokonaisratkaisun pitää lähteä maa- ja EU-tasolla. Suomen tulisi olla tässä mukana osana EUta.

Ei ummisteta silmiä toisten hädältä eikä lyödä lyötyä. Eihän?