All posts by Teemu Hiilinen

Nuori vasemmistolaisen ajatusmaailman omaava lähihoitaja sekä pääluottamusmies rakentamassa muutosta yhteiskuntaan.

Pistin itseäni sormeen

Melkein jokainen hoitaja joutuu työssään käsittelemään neuloja, ja jokainen heistä pelkää sitä hetkeä, kun vahingossa pistää itseään sormeen. Nyt oli minun vuoroni tehdä se.

Jouduin alkuun painiskelemaan pitkään omantuntoni kanssa – ilmoittaisinko tapahtuneen vai en. Lopulta päätin toimia sääntöjen mukaan ja aamulla kerroin asiasta osastonhoitajalle. Tästä lähti liikkeelle käytäntöjen mukainen rumba, jonka tarkoitus on toki ajatella hoitajan parasta.

Ensimmäisenä aamuna muutaman tunnin päästä pistoksesta olin jo laboratoriossa antamassa ns. nollanäytettä, jossa tarkastettiin ettei minulla ainakaan jo entuudestaan ollut HIV:tä tai Hepatiitti B- tai C-virusta. Samaan aikaan vuodeosastolla otettiin potilasta vastaavat näytteet, jotta voitiin varmistaa ettei potilaasta saa tautia. Olin tässä suhteessa onnekas, että olin pistänyt itseäni insuliinineulalla ja, että potilas oli sairastanut jo pitkään pitkälle mennyttä alzheimerin tautia. Näin riskit omalla kohdallani pienenivät.

Pistostapaturmaa seuranneena päivänä kävin vielä työterveyshuollossa, jossa minulle annettiin B-hepatiittirokotus, jota en ollut vielä saanut. Näin tulen todennäköisesti saamaan elinikäisen suojan B-hepatiitilta. Samalla uusin myös jäykkäkouristusrokotukseni, mikä oli jäänyt uusimatta.

Loppujen lopuksi kaikki päättyi hyvin. Vaikka pari päivää jännitti enemmän tai vähemmän.

Tästä tapauksesta kukkaruukkuun on pakko laittaa näytille pari omasta mielestäni onnistunutta valokuvaa, jotka nappasin eilen Stadin reissulla.

Kallion kirkon eteen on noussut uusi taideteos, joka kylpi valossa.
Kallion kirkon eteen on noussut uusi taideteos, joka kylpi valossa.

Yksi maailman hienoimmista autoista on jäänyt lumen vangiksi.
Yksi maailman hienoimmista autoista on jäänyt lumen vangiksi.

Amatöörit arvostelun yläpuolella

SM-Liiga on tänään antanut varoituksen Tampereen Tapparalle tuomarien kritisoimisesta. Samalla SM-Liiga muistuttaa jälleen siitä erikoisesta asemastaan, joka kieltää joukkueilta kaiken tuomarien arvostelun, vaikka tuomaritoiminta tälläkin kaudella on ollut täysin luokatonta. Liiga itse tiedotteessa tunnustaa, että Tapparan kohdalla lieventävänä asianhaarana pidettiin ristiriitaisia tuomioita. Liigan mukaan kuitenkin tästä asiasta ei saa keskustella, ei arvostella, ei kritisoida, ei puhua tai tulee sakkoa.

SM-Liiga on siitä erikoinen liiga, että kaikki muut toimijat liigassa ovat ammattilaisia paitsi tuomarit. Tuomarit ovat sitten vakuutusmyyjiä, pankinjohtajia tai kaupankassoja, jotka harrastustoimintanaan käyvät välillä katsomassa tiukkoja pelejä paraatipaikoilta. 

Suomessa ainakin osa tuomareista käy myös kasvattamassa mieskuntoaan viheltelemällä miten sattuu ja sen jälkeen heittämällä pelaajia suihkuun, kun he käyvät tuomareille asiasta huomauttamassa. Mikäs tuomareilla on toimiessa miten haluavat, kun yksikään seura ei sakon uhalla heidän toimintaa saa millään tavalla arvostella. SM-Liiga itse ei myöskään tuomareita rankaise, vaikka vihellykset menisivät miten vihkoon tahansa.

Pahimmillaan tuomaritoiminta ratkaisee koko ottelun. En itse käy katsomassa jääkiekko-otteluja seuratakseni neljää seeprapaitaan pukeutuneen amatöörin puuhastelua, vaan käyn nauttimassa ammattilaisten toiminnasta jäällä, hyvästä tunnelmasta sekä popcornista. Nyt nämä seeprapaidat ovat varastamassa koko showta.

Heikon tuomaritoiminnan johdosta SM-Liiga painii kohta uskottavuusongelmien kanssa. Kuinka pitkään SM-Liigalta kestää laittaa amatöörien puuhastelu ammattilaisten tasolle. Olisi mielenkiintoista näin lock out -kaudella saada Liigaan muutama ammattilaistuomari NHL:stä.

Kahden miljoonan kruunun DreamHackit

DreamHack on maailman suurin tietokonetapahtuma,  johon vuosittain saapuu 11 000 tietokoneharrastajaa pelaamaan, viettämään aikaa keskenään, katsomaan bändejä, demoja jne. Tänä vuonna DreamHack rikkoi myös ennätyksen palkintojen, kun elektronisessa urheilussa palkintoja jaettiin yli 2 000 000 Ruotsin kruunun edestä, joka vastaa noin 230 000 euroa. Pääturnauksista lähetettiin suoraa kuvaa Ruotsin valtion kanavalle SVT:lle.

Tänä vuonna nähtiin myös muutoksia, kun Valven Counter-Strike: Global Offensive syrjäytti aikaisemmat Counter-Striket pääturnauksista. Tämä lisäksi myös DotA 2 nousi ensimmäistä kertaa isoksi peliksi. Tapahtumasta saatiin yksi suomalaisvoittaja, kun League of Legendsiä kansainvälisessä Fnatic organisaatiossa pelannut Lauri “Cyanide” Happonen voitti joukkueensa kanssa koko turnauksen ja 125 000 kruunua. Happosta haastateltiin ennen finaalia SETT.fi:n toimesta.

StarCraft 2 oli jälleen koko tapahtuman pääpeli. Turnauksen finaalit pelattiin läheisellä jääkiekkostadionilla. Finaalissa vastakkain oli tuttuun tapaan kaksi korealaista, joista voiton onnistui ottamaan Song Hyeon Deok, joka tunnetaan paremmin hänen nimimerkillään HerO. Tunnelma jääkiekkohallissa oli vähintään yhtä hyvä kuin jääkiekon paikallisotteluissa.

Tapahtumaa pystyi seuraamaan myös suorana nettilähetyksenä Twitch.tv:stä ja isoimpien turnauksien finaalit lähetettiin myös Svenska Televiosionin kautta. Innokkaiden tietokoneharrastajien joukko oli saanut houkuteltua paikalle myös Ruotsin armeijan sekä Ruotsin poliisin. Armeija näkee DreamHack:n tärkeänä PR-työnä toiminnalleen ja yrittää samalla myös houkutella tietotekniikan osaajia palvelukseen. Poliisilta paikalla oli Ruotsin nettipoliisit.

Lisää haastatteluja ja kuvia löytyy suomalaisen elektroniseen urheiluun keskittyvän SETT.fi -sivuston Youtube sekä Flickr -palveluista.

Häiriköt ulos urheilutapahtumista

SM-Liigalla on viime vuosina ollut käsissään todellinen ongelma, johon ollaan nyt hakemassa apua sisäministeriöstä asti. Fanikulttuurin muutos on lähtenyt liikkeelle, kun Helsingin Jokerien kannattajat ovat hakaneet vaikutteita ulkomaiden faniporukoista. Tähän kannattamiseen sisältyy vähän hyviä piirteitä, mutta sen mukana tuomat väkivaltaiset lieveilmiöt ovat täysin käsittämättömiä. Kuvaavaa on, että yksi tämän joukkueen intohimoisista faneista on hehkuttanut kuinka väkivalta kuuluu osana fanitoimintaa. 

Jokerifanien toiminta on tänä vuonna aiheuttanut jo poliisitutkintoja, kun fanit päättivät Raumalla mennä joukolla hakkaamaan nuorta miestä sekä väliintullutta naista. Viime vuosina sama porukka on aiheuttanut tuhansien eurojen edestä vahinkoja halleissa, palohälytyksiä halleissa sekä vaaratilanteita kentällä, kun nykyisin kolikkopäätynä tunnetusta fanikatsomosta on heitetty viikkorahat kentälle. Toki linjatuomarien palkka on suhteellisen pieni, niin he voivat tämän ottaa ihan mukavana eleenä, kun kahvirahat tulee kuitattua keräämällä fanipoikien äidin antamat karkkirahat jäältä.

SM-Liiga on tähän asti ollut täysin kykynemätön hallitsemaan tätä yhtä faniporukkaa. Joukkueelle on kirjoitettu sakkoja heidän toiminnastaan, mutta pienet parin tuhannen euron sakot vain kiihyttävät toimintaa. Liiga ei ole ottanut kovia aseita käyttöön, kuten näiden fanien ihannoimissa jalkapallokulttuurin maissa tehdään, missä kotijoukkue laitettaisiin pelaamaan tyhjälle katsomolle fanien väkivaltaisen kytöksen johdosta.

Nyt apuun on, kuten mainitsin, pyydetty sisäministeriö. Ministeriön tehtävänä on selvittää tarvitaanko Suomeen erillistä porttikieltorekisteriä, millä rajoitettaisiin häiriköiden pääseminen urheilutapahtumiin. Valitettavasti näen tälle järjestelmälle käyttöä, koska SM-Liiga sekä Veikkausliiga on kykynemättömiä toimimaan itse häiriköiden poistamiseksi.

Suomalaista huippupelaamista suorana tänään netistä

The Nordic Cooperation on neljän Pohjoismaan kesken järjestettävä projekti, jonka taustalta löytyy vaikuttava joukko eSports:n konkareita. Heidän tarkoituksenaan on luoda uudenlainen turnausjärjestelmä Pohjoismaiden välille, mikä tarjoaisi turnauksia niin propelaajille kuin sunnuntai-sankareille. Projektin ensimmäinen turnaus käynnistyy Suomessa tänään, kun kahdeksan suomalaista Counter-Strike: Global Offensive -joukkuetta tavoittelee paikkaa yhteisiin finaaleihin.

Suomesta mukana ovat seuraavat joukkueet:

 

  1. Team Menace.fi (toniii, osku, nyby, munakas, MiiKATS) 
  2. THE FR34KSHOW (gstus, fz, KiPSiK, tumaaa, ociriz) 
  3. Team Temptation (Twista, KHRN, suNny, jOELZ, Wazakhaq, juhits) 
  4. Paranoia eSports (deksu, MDL, jOkkez, NOOKIE, ntk) 
  5. Notiontwelve (Fake, LANTTON, rEplan, bleak, sLWx) 
  6. eastGamers (Mousy, THim, Jaukku, emr0n, el_miQuel) 
  7. MOV3MBER (duffman, SHATTE, FRGVN, Rio, xarte, petsku) 
  8. Team-Unison (vesku, juho, Ahkimo, Fandul, Harath)

Suomen karsinnat tullaan lähettämään suorana webstreamina tänään kello 19:00 alkaen. Tuotannosta vastaa SETT TV ja selostajana pitkästä aikaa eetteriin nousee Teemu “wabbit” Hiilinen. Yhteispohjoismaalaiset finaalit pelataan keskiviikkona 14.11 kello 20:00 alkaen. Tuolloin selostusvastuu siirtyy ulkomaille, kun ESPLanet vastaa finaalien selostamisesta.

Turnauksen palkintopotissa on noin 1500 euroo, joka jakaantuu rahan ja tavaran suhteen seuraavasti. Finaalin palkinnot:

1. 500€
2. 5 x CM Storm Quick Fire Pro näppäimistöä + 5 x CM Storm CS:GO hiirimattoa.
3. 5 x CM Storm Quick Fire Pro näppäimistöä.Yhteensä: ~1 575€.

Tervetuloa seuraamaan kilpapelaamista selostamisen kera.

Äkälintujen Tähtien Sota

Rovion Angry Birds tekee uuden aluevaltauksen, kun LucasArts:n Star Wars herää henkiin uudenlaisella näyttämöllä. Star Wars on Angry Birds -pelisarjan kuudes osa ja pelintekijät ovat nyt saaneet aikaan todellisen mestariteoksen. Star Wars:sta tutut hahmot on tuotu mukaan ja pelin edetessä hahmojen kyvyt kasvavat, kuten alkuperäisessä elokuvatrilogiassa.

Angry Birds Star Wars on varmasti sarjan vaikeampia pelejä. Pelissä on suhteellisen helppo päästä kentästä läpi, mutta perfektionismin saadessa vallan on kolmen tähden tavoittelu välillä todella tien ja tuskan takana. Vanha tutun pikseliammunnan lisäksi pitää ajoituksia tehdä myös lasereiden, lasermiekan huitaisujen sekä voiman käytön kanssa. Syvyyttä vanhoihin peleihin verrattuna on tullut mukavasti lisää.

Pahisten roolia pelissä näyttelevät possut, joita hallitsee possunaamainen Darth Vader. Mukana on myös Star Warsista tutut Tie-hävittäjät. Yksi Rovion menestyksen kulmakivistä on ollut hyvän grafiikan ja musiikin yhdistäminen loistavaan pelimekaniikkaan. Angry Birds Star Wars ei tee poikkeusta grafiikan eikä varsinkaan musiikin suhteen. 

Eilen julkaistu peli on noussut raketin lailla myös eri alustoilla. Applen omassa App Shopissa peli on noussut heti myydyimmäksi maksulliseksi peliksi. Applen käyttäjät joutuvat maksamaan pelistä vaivaiset 0,89 euroa, windows alustoille peli maksaa 0,99 euroa ja Androidille se on julkaistu ilmaisena mainoksia sisältävänä versiona.

Pelinkehittäjän Rovion tie kuuluisuuten alkoi vuonna 2003 ASSEMBLY Summer -tietokonefestivaaleilla. Kehittäjät voittivat festivaaleilla järjestetyn pelinkehittämiskompon ja päättivät perustaa oman yrityksen. Yrityksen nimi vaihtui Reludesta Rovioon vuonna 2005 yhtiön saatua ulkopuolista rahoitusta. Nyt Rovion tarina on kirjoitettu tähtiin.

Onnea kaikille kolmen tähden metsästämiseen! May the force be with you!

Vantaan Lauri: Pelaamisen puolesta

Vantaan Seurakuntalehti Vantaan Lauri kirjoitti minusta erinomaisen artikkelin. Ensimmäiseksi täytyy kiittää sekä toimittajaa Soili Pohjalaista ja erittäin innostavaa valokuvaajaa Jani Laukkasta, jonka kanssa oli todella hauska ottaa kuvia Sörnäisten Pelitalolla. Artikkelissa nostetaan esiin tärkeitä aiheita liikapelaamisesta sekä sivutaan myös valitettavia ilmiöitä, joita rinnastetaan tietokonepelaamiseen. Artikkeli käydään pitkälti läpi minun omista kokemuksista, joten se kannattaa lukea. Tässä pieni lainaus:

Vaikka Teemu Hiilisen lapsuudessa kavereiden kanssa pelattiin tietokoneella, suuri osa ajasta kului ulkoleikeissä. Koivukylässä kasvanut Hiilinen muistaa, että kerrostalon pihapiiristä löytyi aina kavereita.

— Pelaaminen ei saa olla lapsen tai nuoren ainoa ajanviete, hän sanoo.

Pelaamisen käytettyä aikaa pitää valvoa. Se, mikä on toiselle sopivasti pelaamista, voi olla toiselle liikaa.

— Jos pelaaminen alkaa häiritä normaalia elämää, kuten koulua, työssäkäyntiä tai sosiaalisia suhteita, silloin pelaa liikaa.

Hämärtyykö räiskintäpelien pelaajilla todellisuudentaju? Hiilisen mukaan asiasta löytyy kahdenlaisia tutkimustuloksia. Hän muistaa jonkun sanoneen, ettei terve ihminen ryhdy tosielämässä hirmutekoihin pelien yllyttämänä, mutta jos ihminen on jo rikki, tilanne voi olla toinen.

Lue koko artikkeli Vantaan Laurin verkkolehdestä tai näköispainoksesta.
.

Miksi suomalainen jalkapallo ei kiinnosta?

Olin eilen katsomassa espoolaisen Hongan ja Kuopion palloseuran välistä Veikkausliigan ottelua. Lähdimme pojan kanssa kotoa hyvissä ajoin, koska ottelu oli ilmaisottelu – ei olisi tarvinnut. Ilmaista pääsarjan ottelua paikalle katsomaan oli tullut vain 1926 katsojaa. Sää ei voinut olla selittävä tekijä, koska ilma oli kuin morsian. Miksi Veikkausliiga ei kiinnosta suomalaisia?

Yksi selittävä syy on suomalaisten erikoinen suhtautuminen urheiluun. Me emme ole urheilukansaa, vaan menestysjanoista kilpailukansaa. Koska jalkapallossa emme ole voittaneet maailmanmestaruuksia, kuten joissakin muissa marginaalisissa joukkuelajeissa, niin suomalaiset kutsuvat suomalaista jalkapalloa leikkisästi potkupalloksi. Tasoltaan suomalainen jalkapallo ei tietenkään yllä Saksan tai Englannin liigan tasolle, mutta viihdyttävää jalkapalloa Suomessa pelataan. 

Myös yhteiskunnan tuki jääkiekolle selittää maailman suurimpien lajien, kuten jalkapallon ja koripallon jäämistä Suomessa pahasti paitsioon. Jääkiekko saa huomattavan määrän piilotukea, mistä harvemmin keskustellaan. Moniin pieniinkin kaupunkeihin rakennetaan jäähalleja, koulujen kentät jäädytetään, jääkiekkoseuroja on kuin sieniä sateella. Näin varmistetaan, että jokaisesta ikäluokasta todellakin löydetään ne parhaimmat. Yhteiskunnan panos tähän löytämiseen on suuri, mistä harvemmin kuitenkaan puhutaan. 

Myös Veikkausliigan tuotteessa on pahasti vikaa. Jos ilmaisottelu vetää alle 2000 ihmistä paikalle, niin silloin on peiliin katsomisen paikka. Jalkapallo ei ole Suomessa se kuningaspeli, mitä se maailmalla on. Tämän pitäisi myös Veikkausliigan pomojen tunnustaa. Televisiointilupia ei pitäisi myydä eniten rahaa tarjoavalle, vaan eniten katsojia tarjoavalle. Näin kiinnostus suomalaiseen jalkapalloon kasvaisi, kun sitä voisi katsoa ilmaiskanavilta. Nyt kynnys ostaa maksutelevisioita suomalaisen jalkapallon vuoksi on liian suuri. 

Korealaiset dominoivat Assemblyillä

Viikonloppuna järjestetyn ASSEMBLY Winterin suurinta antia olivat peliturnaukset, joihin osallistua pelaajia 10 eri maasta ja kolmelta eri mantereelta. Etelä-Koreasta tulleet pelaajat onnistuivat nappaamaan ykköstilan sekä StarCraft 2:sta sekä Tekken 6:sta.

ASUS ROG StarCraft II -turnaus oli suurin Suomen historiassa järjestetty tietokonepelaamisen ammattiturnaus. Turnaukseen osallistui 32 maailman parhainta pelaajaa kolmelta eri mantereelta kilpailemaan 20 000 dollarin palkintopotista. Turnausta vauhditti neljä ammattiselostajaa, joiden joukosta löytyi kaksi englantilaista, saksalainen sekä yhdysvaltalainen. Heidän lisäksi tapahtumaa lähetettiin uudelleen eri nettistreameissa viidellä eri kielellä. Turnauksen lopullisia katsojamääriä ei ole vielä tullut, mutta pelkästään finaaleissa katsojia oli kymmeniätuhansia.

ASUS ROG:n voittajaksi nousi Team SCV:n pelaaja Choi Sung “Polt” Hoon, joka on saanut myös lempinimen “undying terran”. Finaalissa Hoon kohtasi ranskalaisen Ilyes “Stephano” Satourin, joka kaatui 4-1 tuloksella kovien vääntöjen jälkeen. Finaalit voi katsoa VOD:na SETT TV:n TwitchTV -tililtä: http://www.twitch.tv/setttv/b/309749173. Korealaiset onnistuivat nappaamaan kullan lisäksi pronssin sekä neljännen tilan.

Myös Tekken 6 -pelaajia oli saapunut paikalle Aasiasta sekä Pohjois-Amerikasta. Suomalaisena ennakkosuosikkina pidettiin porilaista Jyrke “Killerdoll” Savolaista, joka ei kuitenkaan onnistunut näissä kisoissa nousemaan palkintosijoille asti. Ykköspaikalle nousi jälleen kerran korealainen Kim “Najin_JCDR” Hyunjin, kakkospaikan mennessä Yhdysvaltoihin Ariel “Fighting_GM” Rio:lle. Eurooppalaiset joutuivat tässä turnauksessa tyytymään kolmanteen sijoitukseen, kun naapurimaan Boris “The-Emperor” Ortiz nousi kovan taistelun jälkeen pronssille.

Korealaisten menestystä ei voi ihmetellä, kun tietää heidän pelikulttuurinsa. Suomessa ammattipelaaminen on hyvin harvinainen ilmiö. Vain pari suomalaista StarCraft 2 -pelaajaa, Samuli “elfi-” Sihvonen sekä Santeri “Naama” Lahtinen, pelaavat ammatikseen. Koreassa pelaajat asuvat ns. joukkuetaloissa, joissa he harjoittelevat päivittäin räätälöityjen ohjelmien mukaisesti. Pelaajat treenaavat myös paljon kuntosaleilla fysioterapeuttien ohjeistuksella, talon kokin tehdessä heille hyvää ravitsevaa ruokaa. Näissä olosuhteissa pystyy kehittymään huomattavasti paremmaksi pelaajaksi. Suomalainen Lahtinen on asunut nyt viimeiset pari kuukautta Koreassa harjoittelemassa joukkuetalossa. Takaisin Suomeen Lahtinen on tulossa kuun lopussa, jolloin nähdään hänen kehittymisensä.

ASSEMBLY Winter oli suomalaisten taidonnäyte turnausten järjestämisestä. Pystyimme lähettämään neljää eri webstreamia eri peleistä. Selostuksesta vastasivat ammattilaiset ja turnauksesta on tullut pelaajilta vain suuria kehuja. Mitään suurempaa ongelmaa turnauksessa ei ollut, vaan kaikki järjestelyt toimivat. Valitettavasti suomalaiset mediat loistivat poissaololtaan, vaikka puhuttiin yhdestä maailman isoimmasta peliturnauksesta. 

ASSEMBLY Summerin valmistelut aloitetaan tällä viikolla ja kuuden kuukauden päästä nähdään mitä olemme saaneet aikaan!

Pelimaailman olympialaiset ovat ohi – videokollaasi

Pelimaailman olympialaiset, World Cyber Games, päättyi viikonloppuna. Valitettavasti suomalaisten menestys jäi heikoksi, kun kaikki suomalaiset karsiutuivat alkulohkoon, mikä ei vastannut odotuksia. Yhteispohjoismaalainen joukkue onnistui nappaamaan yhden hopean, kun ruotsalainen Counter-Strike 1.6 -joukkue tuli toiseksi hävittyään Puolalle.

Onnistuin itse saamaan matkalta mukaan jonkinlaisen aasialaisen flunssan, joka veti hetkellisesti kunnon sekä äänen pohjalle. Siitä syystä myös videot hieman myöhästyivät. Alla on aihealueittain laitettu videotuotantoamme tapahtumasta.

Yleiset:

Avajaiset
http://www.youtube.com/watch?v=AO9WSVs714U&context=C3b90b87ADOEgsToPDskIPNIw0PIZZvkjsdLqnZNre

Kisahalli
http://www.youtube.com/watch?v=yKV79Lb1F_8&context=C34e47b1ADOEgsToPDskJqp5Ow_Q_ka78N9jgcpBlI

Päättäjäiseremonia
http://www.youtube.com/watch?v=ROVUc1TijZM&context=C3c7adc0ADOEgsToPDskKcr9xDeBhBbgmVfK5XIQ7k

 

Haastattelut:

Suomalainen tuomari kertoo työstään World Cyber Gamesissa
http://www.youtube.com/watch?v=qx4RYEctSUs&context=C3a7986dADOEgsToPDskLvBBFebHS79qzUBxSvFoXX

Norjalainen Jens “Snute” Aasgaard haastattelussa
http://www.youtube.com/watch?v=XcKsfyVvf64&context=C3469097ADOEgsToPDskJybAkPscvB4DnNExKJh50O

Ruotsalainen Counter-Strike -joukkue haastattelussa
http://www.youtube.com/watch?v=OulONqeRe3k&context=C3d3675cADOEgsToPDskJ5ysZ1Kcsy22OoHo2ouq-Q

Suomalainen reppureissaaja oli tullut nauttimaan turnauksesta
http://www.youtube.com/watch?v=XL1Yz1yrb_Y&context=C37f7619ADOEgsToPDskLKvbZoNndPFQe-tSi5LuVk

Puolalaiset juhlivat voittoa
http://www.youtube.com/watch?v=Wc8jZnBtHNo&context=C37ab14cADOEgsToPDskLpCln6A_gDA4_bffbfvAAh

Ruotsalainen League of Legends -joukkue pettyi karvaasti
http://www.youtube.com/watch?v=cR2qrBc_gzI&context=C30f6eddADOEgsToPDskLIxPWyMHDC9_shz94tq_D9

Etelä-Korealainen StarCraft II voittaja tuntee ylpeyttä voitettuaan maajoukkueessa
http://www.youtube.com/watch?v=HM7VrTefwCM&context=C32f170dADOEgsToPDskLpADdrNYCzsWgdSrvWqjQn

Pidempi keskustelusessio kahden suomalaispelaajan kanssa
http://www.youtube.com/watch?v=0sztP1MqCTQ&context=C3614504ADOEgsToPDskJ-drYKRi1xOAGTISi8Mr62

 

Muut

Suomalaispelaajat stailattiin ennen otteluja
http://www.youtube.com/watch?v=Iflyl12XzR0&context=C384ce1cADOEgsToPDskLmswQr7USKBzP7QeaNih_O

Korkean paikan leiriltä GomTV:n studioon
http://www.youtube.com/watch?v=MeTQCXejQ_k&context=C3e677b2ADOEgsToPDskIknWpgBvThsJt9fVi0dA_2

 

Suomessa järjestetään kansainvälisen tason turnaus helmikuussa ASSEMBLY Wintereillä. Tervetuloa paikanpäälle katsomaan, kun maailman tähdet pelaavat kunniasta ja rahasta!