All posts by Teemu Hiilinen

Nuori vasemmistolaisen ajatusmaailman omaava lähihoitaja sekä pääluottamusmies rakentamassa muutosta yhteiskuntaan.

Uusi teevee.fi yhdistää Suomen suurimmat mediatalot

Eilen lanseerattu teevee.fi -sivusto on kauan odotettu yhteistyökuvio Suomen suurimpien televisiokanavien kesken. teevee.fi kokoaa yhteen Katsomon, Ruudun sekä YLE Areenan tarjonnan ja tarjoaa linkityksen suoraan palveluntarjoajan tuottamaan sisältöön.

Palvelu on julkaistu kuitenkin valitettavan keskeneräisenä, jonka johdosta sen käyttäminen on kömpelöä:

  • Erilaiset pyörivät valikot ja pienet ikkunat toki ovat nykyistä Windows 8 -lookkia, mutta valitettavasti ne tekevät koko sivustosta sekavan. Alussa olevat isot ikkunat suhteutettuna vieressä oleviin pieniin ikkunoihin ja otsikointiin vaikeuttaa oikean ohjelman etsimistä. 
  • Sivuttaisskrollaus puuttuu kokonaan. Huomasin jo läppärilläni, etten pysty sivuttaisskrollaamaan touchpadilla, vaan joudun painamaan nuolia. Testasin sen jälkeen samaa vielä tabletilla, jolla jouduin tekemään ihan saman. Sivusto toimisi huomattavasti helpommin, jos sivuttain pystyisi liikkumaan vapaasti ilman ylimääräisiä painasuja, jotka vievät ruutua aina vakiomitan verran sivuun.
  • Ohjelmatiedot ovat hyvin puuttelliset suppeana että avattuna laajemmaksi. Suppeassa muodossa ei välttämättä edes lue sarjan jaksonnumeroa, mutta esityspäivän puuttuminen sekä suppeasta että laajasta on selvä heikkous. Esityspäivän ja kellonajan mukaan pystyy hyvin käymään läpi, milloin ohjelma on tullut ja onko sen jo valmiiksi nähnyt. Olisi myös kiva tietää, että onko jakso uusinta vai ei ilman laajemman tiedon avaamista.

Mutta on sivustossa paljon hyvääkin:

  • Oma teevee.fi, jossa voi määrittää mitä ohjelmia näkyy omissa valikoimissa. Halutessaan voi ruksia kaikki tai sitten vain esimerkiksi uutiset ja dokumentit. Tämä vähentää paljon “meteliä” sivustolla.
  • Katso myöhemmin painikkeella voi siirtää ohjelmat kätevästi erilliseen palkkiin, mistä niitä voi paremmalla ajalla katsoa. Itselläni ei päivisin paljon ole aikaa katsoa televisiota. Laittamalla ohjelmia suoraan sivuun voin katsella niitä etsimättä, kun aikaa illalla on paremmin.
  • Omiin suosikkeihin voi laittaa myös hyvä ohjelmia talteen, jos haluaa katsoa niitä uudestaan. Toki täytyy ottaa huomioon, että myös siellä ohjelmat vanhenevat ja poistuivat sitä kautta, jos ohjelmaa ei enää saa palveuntarjoajan kautta toistaa.

teevee.fi on hyvä lisä ja hyvä osoitus yhteistyöstä suomalaisessa mediakentässä. Pienillä muutoksilla siitä tulee vielä parempi. Kiitoksia jo tästä ja parempaa teeveetä odotellessa.

Streisandin ilmiö ja ravintola Midhill

Hans Välimäen ravintola Midhill sai tänään asiallista palautetta facebookissa ylimääräisestä 1,5 euron lisäyksestä asiakkaan laskuun. Kukaan ei olisi huomannut palautetta, mikäli ravintolalla olisi ollut edes pientä määrä kokemusta sosiaalisen median hallitsemisesta. Ravintola vastasi asialliseen palautteeseen seuraavasti (koko ketju löytyy täältä):

“Niin ja henkilökunta on ilmaista joka ne lasit sinne kiikuttaa? C’moon. Ainahan voi valittaa ja saakin, mutta pitää olla perusteita. Kotona on ilmaista. Ei ravintoloissa.”

Tämän jälkeen keskusteluketju sai nopeasti vauhtia ja ravintola ensin sanoi, ettei se enää osallistu keskusteluun ja tämän jälkeen teki kaikkein alokasmaisimman virheen – poisti keskustelun sekä sulki keskustelun aloittajalta mahdollisuuden päästä ravintolan facebook-sivuille. Ilmeisesti Hans Välimäen konsepteihin ei kuulu viestinnän suunnittelu tai edes viestinnän alkeet. Samalla ravintola käynnisti ns. Streisandin ilmiön.

Streisandin ilmiö sai alkunsa vuonna 2003, kun laulaja Streisand haastoi oikeuteen valokuvaajan, joka oli kuvannut hänen talonsa. Kuva ei ennen oikeudenkäyntiä ollut saanut juurikaan julkisuutta, mutta tämän jälkeen levisi laajalla levityksellä. John Gilmore onkin kuvannut vastaavaa ilmiötä osuvasti:”Verkko tulkitsee sensuurin vaurioksi ja reitittää sen ohi.”

Nyt ravintola Midhillin vastausta on levitetty satoja kertoj facebookissa. Se on jaettu myös hyvin laajalti Twitterissä. Lukijamäärät kohoavat jo nyt varmasti yli kymmenientuhansien mahdollisesti jo kuusinumeroiseksi luvuksi. Samaan aikaan ravintola on joutunut sulkemaan kommentoinnin myös eat.fi -sivustolla. Midhill on ajautunut hallitsemattomaan luisuun sosiaalisessa mediassa. Joku Itellasta voisi käydä kertomassa, miten palaute muutetaan tehokkaasti hyödyksi, kuten Posti-Ninja tapauksessa kävi.

Toivottavasti muut suomalaiset yritykset ottavat oppia, miten sosiaalista mediaa ei ainakaan hallita. Vihjeenä voisi sanoa nyrkkisäännön: Kerro kaikki, pyydä anteeksi ja lupaa korjata asia.

WADA ottaa elektronisen urheilun valvontaansa

Kansainvälinen antidopingkomitea (WADA) on tänään lisännyt toimintansa alle myös kansainvälisen elektronisen urheilun liiton (IeSF). Tämä on tärkeä askel elektroniselle urheilulle sen tavoitteissaan pyrkiä kohti virallisesti hyväksyttyä urheilua.

IeSF:n tavoite alusta lähtien on ollut tehdä elektronisesta urheilusta virallisesti tunnustettu urheilulaji. Siitä syystä liitto on kulkenut perinteisten lajien mukaista reittiä. Pääseminen WADA:n listalle on ollut yksi suurimmista tavoitteista, koska nyt WADA pitää elektronista urheilua niin merkittävänä lajina, että sille on syytä tehdä omat antidopingsäännöt. IeSF on myös muutenkin pyrkinyt edistämään pelaajien terveyttä sekä reilua peliä elektronisessa urheilussa.

 Toistaiseksi ei ole tiedossa, mitä aineita ja miten WADA tulee testaamaan pelaajilta. Suomessa tullaan myöhemmin syksyllä järjestämään IeSF:n alainen karsintaturnaus pelimaailman olympialaisiin, jolloin ensimmäistä kertaa Suomessa pelaajat saattavat joutua anti-dopingtestauksen alaiseksi. IeSF tulee tiedottamaan antidopingsäännöistä sekä rutiineista jäsenliitoille lähitulevaisuudessa.

Yleisesti dopingia ei ole yhdistetty elektroniseen urheiluun. Maailmalla on kuitenkin saatu esimerkkejä metyylifenidaatin (esim. Ritalin) käytöstä pelaajien keskuudessa. Lääkkeellä pyritään nostamaan keskittymiskykyä ja yleistä tarkkaavaisuutta, mikä antaa pelaajalle edun toisiin verrattuna. Perinteiset doping-aineet eivät juurikaan hyödytä pelaajia elektronisessa urheilussa.

Lue lisää:

Kansainvälinen elektronisen urheilun liitto IeSF
WADA 

Maailman parhaimmat pelaajat saapuvat kesäksi Helsinkiin

Elokuussa järjestettävillä ASSEMBLY Summer -tietokonefestivaaleilla saadaan taas nauttia maailman parhaiden StarCraft 2 -tietokonepelaajien otteluista, kun ASUS ROG StarCraft 2 -turnaus palaa Suomeen. Hartwall Areenalla pelattavaan turnaukseen saapuu yhteensä 32 pelaajaa, yli 10 eri maasta, tavoittelemaan 25 000 dollarin palkintopottia. Mukana on varmasti myös pari suomalaista pelaajaa.

Vuosi sitten viimeksi järjestetty ASUS ROG -turnaus teki uusia ennätyksiä Suomessa, kun katsojamäärät viikonlopun aikana pelatussa turnauksessa nousivat reilusti yli 1 000 000 katsojan rajapyykin. ASUS ROG oli viikonlopun aikana Suomen katsotuin ohjelma, mitä lähetettiin viidellä eri kielellä verkon yli. 

Turnauksessa kovinta vauhtia pitivät korealaiset ammattipelaajat, jotka varmistivat itselleen neljä ensimmäistä tilaa. Voittajaksi julistettin vasta 17-vuotias Yoon Young “TaeJa” Suh. TaeJa on onnistunut viimeisten kahden vuoden aikana hankkimaan pelkistä turnauksia voittoina 86 000 dollaria, mikä ei vedä vertoja listan ykkösenä komeilevalle Jang “MC” Min Chul:lle, joka on pelkkinä voittoina tienannut neljän vuoden aikana 365 000 dollaria. Molemmat pelaajat saavat myös turnausvoittojen lisäksi hyvää kuukausipalkkaa.

Tämän vuoden ASUS ROG -turnaus tullaan lähettämään päästreamina englanniksi. Selostuksesta tulevat vastaamaan saksalainen Koreassa asuva Thomas “Khaldor” Kilian, joka selostaa normaalisti otteluja korealaiselle GomTV -kanavalle. Hnen aisaparinaan nähdään pelaajana hyvin tunnettu amerikkalainen Greg “IdrA” Fields. Pääselostajien lisäksi ottelua tullaan lähettämään muilla kielillä. Ottelujen aikatauluista sekä muista lähetyksistä tiedotetaan myöhemmin.

ASUS ROG -turnaus on poikkeuksellinen suuren maailman turnaus. Turnaukseen kutsutaan 16 pelaajaa, joiden lisäksi 16 pelaajaa valitaan turnaukseen avointen karsintaturnausten kautta. Tämä antaa jokaiselle pelaajalle mahdollisuuden päästä mukaan. Yleisesti karsintaturnauksiin osallistuukin tuhansia pelaajia, joten työtä karsinnoista läpipääsemiseksi riittää kaikille.

Tervetuloa seuraamaan otteluja paikanpäälle elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Hartwall Areenalle.

Lopussa Saksa voittaa

Gary Lineker antoi aikoinaan kuolemattoman kuvauksen jalkapallosta:”Jalkapallo on yksinkertainen peli; 22 pelaajaa jahtaa palloa 90 minuuttia ja lopussa saksalaiset voittavat aina.” Tänään illalla saksalainen joukkue tulee nostamaan Mestareiden liigan pokaalin ilmaan Lontoossa Wembleyn stadionilla. 

Vastakkain asettuu Bayern Munchen sekä Ballspielverein Borussia 09 e.V. Dortmund, joka tunnetaan paremmin nimellä Borussia Dortmund. Bayern on hakemassa himottua pokaalia jo kolmatta kertaa neljän vuoden sisään. Viime vuonna lontoolainen Chelsea parkkeerasi kaksikerroksisen bussin oman maalinsa eteen Bayernin kotikentällä ja onnistui viemään voiton rangaistuslaukausten kautta. Bayern osoitti täydellistä ylivoimaisuutta murskaamalla semifinaaleissa Barcelonan 7-0. 

Dortmund on ilmoittanut jo etukäteen, ettei heidän tähtipelaajansa Mario Götze toivu reisivammastaan ennen finaalia. Reisivammalla on spekuloitu suhteellisen paljon, koska Götzen siirtymisestä Bayerniin tiedettiin jo pari kuukautta sitten. Todennäköisesti Götze on kuitenkin oikeasti loukkaantunut, koska kukaan pelaaja ei pelaisi huonosti maailman toiseksi arvostetuimman pytyn tavoittelussa.

Götzen menetys voi olla liian kova paikka Dortmundille. Yksi pelaaja ei ratkaise sotaa, mutta viimeksi tällä kaudella joukkueet pelasivat 1-1 tuloksen, missä Dortmundin maalin teki nimenomaan Götze. Bayernin maalista vastasi Toni Kroos. 

Pelin juoni on suhteellisen selvillä. Bayern lähtee otteluun ennakkosuosikkini, kuten viime vuonna Chelseaa vastaan. Dortmund on pakotettu pelaamaan puolustusvoittoisemmin. Lopussa saksalainen joukkue kruunataan voittajaksi. Tämä tulee todennäköisesti olemaan Bayern Munchen.

XBOX ONE tulee mullistamaan olohuoneen

Juuri äsken julkaistu Microsoftin uusin pelikonsoli, XBOX ONE, vie pelikonsolit selvästi uudelle aikakaudelle. Koko käsite pelikonsoli joutuu haasteeseen ONE:n myötä, kun konsolin kautta voi katsoa elokuvia, vaihtaa televisiokanavia, selata internettiä ja toki pelata myös viihdyttäviä pelejä. Kaikki nämä toiminnot perustuvat ääni- sekä liikeohjaukseen ilman erillistä kaukosäädintä.

Uudistunut Kinect -liikkeentunnistin on päivittynyt jokaisella tasolla ja tunnistaa nyt käyttäjän tämän äänen sekä kasvojentunnistuksen kautta. Tunnistaessaan käyttäjän ohjaa ONE hänet omalle kotisivulleen, mikä on muokattavissa jokaisen omaan henkilökohtaiseen käyttöön. Kinect:n äänikomennot ja ohjainkomennot venyvät kovaan moniajoon, kun televisiokanavaa voi vaihtaa sanomalla “Next” tai suoraan esimerkiksi “Watch MTV”, jolloin kanava vaihtuu oikeaksi. Televisiokanavan rinnalle voi moniajona laittaa vaikka Internet-selaimen, mistä voi hakea tietoa dokumenttiohjelman kimurantteja tietoja varten tai katsoa tulevat ohjelmat eri kanavalta. Myös Skypellä soittaminen ja vastaaminen onnistuu jouhevasti suoraan puhekomennon avulla riippumata siitä, mikä ohjelma olisi menossa.

ONE:n sisällä raksuttaakin todella tehokasta rautaa:
 – 8 ytiminen x86 64-bittinen prosessori
 – 8 gt keskusmuistia
 – 500 gt kovalevy
 – Blu-Ray
 – WiFi

Uudistuneen raudan kautta myös pelimaailma tulee saamaan aivan uudenlaista ilmettä. ONE mahdollistaa lähes valokuvamaiset maisemat peleihin. Uusia pelejä onkin tulossa tämän vuoden puolella 18, joista 15 tullaan julkaisemaan yksinoikeudella ONE:lle. Valitettavasti uuden pelimoottorin johdosta sekä uudistuneen prosessorin takia Wired:n tietojen mukaan vanhat pelit eivät tule toimimaan uudessa konsolissa. Saman ongelman edessä tulee olemaan myös PS4, joka kuitenkin on lupautunut tekemään erillisen pilvipalvelun, jota kautta pelejä voitaisiin ajaa myös uuten PS4:ään.

Pilvipalvelut sekä kovalevyt näyttelevät isoa osaa uutuudessa, kun jokainen peli asennetaan suoraan kovalevylle, minkä jälkeen koko levyä ei tarvitse enää käyttää. Samalla pelit rekisteröityvät pilvipalveluun, mikäli jatkossa haluaa lainata ystävälleen pelejä tai ostaa käytettyjä pelejä käyttöönsä joutuu tästä maksamaan erillisen lisenssimaksun, Wiredin saamien tietojen mukaan.

Myös peliohjain on saanut uudenlaisen muotoilun sekä siihen on tehty erilaisia hienosäätöjä. Ohjainta kehittämässä ovat olleet eri pelien huippupelaajat, joten ohjain on suoraan pelaajilta pelaajille. Vaikka ONE ei Kinectin johdosta tarvitse erillistä kaukosäädintä voi ohjaimena käyttää myös mitä tahansa älypuhelinta tai padia. Tämän mahdollistaa uusi Smartglass ohjelmisto, mikä on sisäänrakennettu uuteen käyttöjärjestelmään. Pelien kohdalla omasta padista voi seurata erilaisia lisätietoja.

XBOX ONE on selvästi rikkomassa rajaa pelikonsolin ja viihdekeskuksen välillä. Se ei tarjoa pelkästään pelaajille herkkuja, vaan helpottaa koko perheen olohuonerituaaleja.

Mikäli et ehtinyt katsoa XBOX ONE:n julkaisutilaisuutta, niin sen löytyy osoittesta:
http://www.xbox.com/fi-FI/hub/ 

Uusi XBOX esitellään huomenna

Konsolipelimaailma saa huomenna uuden kilpailijan, kun Microsoft julkaisee uuden version xbox -pelikonsolistaan. Uusin xbox lähtee haastajana liikkeelle Sonyn PlayStation 4:sta sekä Nintendon Wii-U:ta vastaan. Tilanne ei sinänsä ole muuttunut 12:ssa vuodessa, kun vuonna 2001 ensimmäinen xbox saapui markkinoille haastamaan ehdottoman pelikonsolien silloisen kuninkaan PlayStationin sekä Nintendon GameCuben.

Uudesta xbox:sta on ollut huomattavan paljon huhuja liikkeellä, mutta Microsoft on toistaiseksi pitänyt tarkemmat tiedot itsellään. Työnimenä konsolista on käytetty xbox 720 -nimeä, mutta tämäkään ei ole vielä varmistunut. Mahdollisia muita nimiä ovat Infinity sekä Durango. Infinity viittaisi xbox:n logoon, joka uudessa versiossa muodostaisi kyljellään makaavan kahdeksikon ja Durango nimi on tullut ilmoille eräältä koodaajalta twiitissä, joka nyt on jo poistettu.

Uuden konsolin ulkonäkökin on vielä täysin auki. Villejä huhuja modernista lookista klassiseen toimivaan malliin on kiertänyt Internetissä jo viime vuodesta lähtien.

Myös tekniset tiedot ovat edelleen täysin hämärän peitossa. Todennäköisenä voidaan pitää kuitenkin Blu-Ray -asemaa, joka tulee syrjäyttämään xbox 360:ssa olleen DVD-aseman. Blu-Ray:n käyttä konsoleissa ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta latausaikojen suhteen, joten tämä tarkoittaisi uuden konsolin sisältävän suhteellisen ison kovalevyn, jolle pelejä voidaan asentaa latausaikoja lyhentäeksi.

Microsoftin suunnittelema Kinect -liikkeentunnistinohjain tulee todennäköisesti joko integroituna tai pakkauksen mukana. Microsoft onnistui mullistamaan pelimaailman täysin ohjaimettomalla liikeentunnistamisella. Päivitetty Kinect tulee todennäköisesti näyttelemään suurta roolia tulevaisuuden pelien suhteen. Microsoft on myös kehitellyt haastajaan Wii-U:n padille. Heidän suunnitelmissaan on tehdä ohjelmistopohjainen järjestelmä, missä mitä tahansa padia tai älypuhelinta voidaan käyttää yhdessä uuden xbox:n kanssa.

Huomenna olemme kuitenkin paljon viisaampia uuden konsolin suhteen. 

Frisbeegolf – Loistava halpa harrastus kaikille

Nelisen vuotta sitten kuulin ensimmäisen kerran kaverilta frisbeegolffaamisesta. Silloin laji tuntui huvittavalta hipsterilajilta, joka tulee kuolemaan nopeasti pois. Ennakkoluuloni olivat todella pahasti pielessä, kun seuraavana vuonna tutustuin lajiin.

Frisbeegolf on saanut alkunsa jo 1960-luvulla Yhdysvalloista, jossa myös järjestettiin ensimmäiset frisbeegolfkierrokset yhteystyössä frisbeen tuotemerkin haltijan Wham-on:n kanssa. Lajia pelattiin kaksikymmentä vuotta käyttäen perinteiseen kopitteluun tarkoitettuja frisbeekiekkoja, jotka olivat erittäin epätarkkoja sekä herkkiä tuulelle. 1980-luvulla ensimmäiset varsinaisesti frisbeegolffiin kehitetyt kiekot saatiin markkinoille. Nyt viimeisen 10 vuoden aikana lajin harrastajien määrä on kasvanut moninkertaisesti ja Suomessa ratoja on jo 301 eri puolilla Suomea. 

Frisbeegolffin viehätys löytyy sen tarjoamasta monipuolisesta viihteestä kilpaurheilijoista perheisiin asti. Toisille frisbeegolf on kavereiden kanssa hengailua pienen leikkimielisen kisan kanssa. Toiset taas vääntävät frisbeegolffia hyvin tosissaan. Itse kuulun ensiksi mainittuihin. Välillä kierrän ratoja perheeni kanssa, jossa kaikki jo heittävät omien taitojensa mukaan kiekkoja. Toisinaan taas sitten kavereideni kanssa kierretään rataa ja koitetaan saada kiekko heitettyä koriin.

Ehdoton etu on myös frisbeegolffauksen halpuus. Kävimme tänään yhdelle kavereistani ostamassa ensimmäiset omat kiekot. Aloittelijalle sopivat kolme kiekkoa (putterikiekko, lähestymiskiekko sekä draiveri) lähtivät 35 euron hintaan. Näillä kiekoille heittäminen onnistuu vähintään ensimmäisen vuoden ajan ja toisena vuotena voi valikoimaan ottaa eri tilanteita varten suunniteltuja kiekkoja. Kiekkoja myydään nykyään jo kaikissa tavarataloissa sekä useimmissa urheiluliikkeissä. Toiset myyjät osaavat opastaa myös kiekkojen valinnassa, jos ne eivät ole vielä tuttuja. Monille aloittelijoille virhe on ostaa pisimmälle lentävät, mutta samalla vaikeimmin heitettävät kiekot. Myös suurin osa kaikista frisbeegolfradoista ovat maksuttomia. Niitä on rakennettu kaupungin tai erilaisten yhdistysten voimin. Varsinkin pääkaupunkiseudun radoista minulla ei ole yhtään huonoa sanaa.

Heittotyylejä on myös monenlaisia. Pääsääntöisesti kiekkoa heitetään joko rystyltä tai kämmeneltä, kuten tavallista frisbeetä. Tämän lisäksi tiukoissa paikoissa voi frisbeetä joutua heittämään pystyssä tai tahallisesti maahan, jolloin frisbee lähtee kierimään maata pitkin. Kaikki heittotyylit tulisi hallita. Näissä itselläkin riittää vielä työtä.

Mikäli kirjoitus sai jonkun innostumaan frisbeegolffauksesta, niin kannattaa muistaa tärkeimmät kohteliaisuussäännöt radoilla. Varokaa muita, väylällä ei saa heittää, jos siellä on muita. Huutakaa fore tai varo, jos joku on vaarassa joutua kiekon tielle. Älkää sotkeko luontoa, älkääkä rikkoko koreja. 

Lisätietoja harrastuksesta voi lukea frisbeegolf -keskustelupalstalta ja radat löytyvät kätevästi frisbeegolfradat.fi -sivustolta.

Lyhyt dokumentti elektronisesta urheilusta

Elektronisen urheilun ammattilaiseksi on vaikeampi päästä kuin jääkiekkoammattilaiseksi. Santeri “Naama” Lahtinen on 19-vuotias helsinkiläinen nuori, joka toteuttaa unelmaansa pelaten ammattilaisena ulkomaalaisessa Fnatic-organisaatiossa StarCraft 2 -tietokonepeliä. Lahtisesta on valmistunut lyhyt dokumentti, joka avaa verhoja elektronisen urheilun ympärillä.

Dokumentissa esiintyy myös allekirjoittanut, joka toimi Suomen elektronisen urheilun liiton puheenjohtajana kahden vuoden ajan. Dokumentissa avaan elektronisen urheilun taustoja ja käyn läpi, miksi se on täysin rinnastettavissa perinteiseen urheiluun. Katso 8:29 minuuttia kestävä dokumentti allaolevasta linkistä:

Naama (2013)

MM-kisat eivät kiinnosta enää

Joka vuonna järjestettävät jääkiekon MM-kisat ovat vaarassa romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Katsomot kumisevat tyhjyyttä, vaikka jäiden gladiaattorit ryskyttävät laitoja hurmoksen vallassa. Samaan aikaan uudet lajit ovat muualla maailmassa nousemassa ohi vanhojen ja väsyneiden lajien. Uusista lajeista hyvänä esimerkkinä voidaan pitää elektronista urheilua.

Kaksi viikkoa sitten Globenissa pelattiin DreamHack Stockholm Open -turnaus, joka toi paikalle pelaajia kolmelta eri mantereelta yli 10 eri maasta taistelemaan palkintopotista, WCS -turnauspisteistä sekä maineesta. Pelejä varten paikalle lennätettiin myös pelin tunnetuimmat selostajat, joiden lisäksi turnausta lähetettiin Internetissä seitsemällä eri kielellä. Turnauksen finaalit lähetettiin myös Ruotsin Yleltä SVT:ltä.

Vaikka turnausta oli mahdollista seurata maksutta kotisohvalta tai mennä johonkin kymmenistä BarCrafteista, niin Globen täyttyi myös maksavista katsojista. Fanit halusivat päästä nauttimaan livenä hyvästä selostuksesta, nähdä omia suosikkipelaajiaan ja kerätä näiltä nimikirjoituksia esimerkiksi omaan hiirimattoonsa.

Tämä ei myöskään ollut ensimmäinen kerta, kun Ruotsissa jääkiekkostadionit täyttyvät innokkaista eSportsin ystävistä. Tapahtuma järjestettiin jo kolmatta kertaa Globenissa ja tämän lisäksi HV-71:n kotistadion Jnköpingissä on täyttynyt jo kahdesti. Elektronisen urheilun tuote on hyvässä kunnossa Ruotsissa, kun sitä vertaa jääkiekon MM-kisoihin, jotka eivät kiinnosta juuri ketään.

IIHF:llä onkin nyt tiukka paikka miettiessään, miten tuotetta pitäisi korjata. Vuosittain järjestettävät tulevat liian usein ja näin niiden merkitys vähenee jatkuvasti. Myös useat pelaajat kieltäytyvät nykyään huonosti järjestetyistä kisoista, joiden merkitys oman uran kannalta on minimaalinen.