All posts by Teemu Hiilinen

Nuori vasemmistolaisen ajatusmaailman omaava lähihoitaja sekä pääluottamusmies rakentamassa muutosta yhteiskuntaan.
Yleinen

Postimies hoitaa jatkossa vanhuksia?

Luin tänään uutisista, että Posti on laajentamassa palveluitaan hoito- ja hoivapalveluiden puolelle. Uutisessa mainittiin Postin kouluttavan jakajiaan. Tämän toiminnan taustalla on selvästi uskomus siihen, että kuka tahansa voi hoitaa ihmistä.

Postin kriisi on syventymässä. Se on erkaantumassa perustehtävästään. Tänä vuonna voi Postin kautta tilata nurmikoiden leikkauksen sekä hoivapalvelut kotiin. Samaan aikaan K-Kauppias hoitaa postitoimet kaupassaan.

Hoito- ja hoiva-ala ovat vahvasti säänneltyä toimintaa. Laki asettaa hoitohenkilöstölle erityisiä vaatimuksia. Näistä säädetään esimerkiksi laissa sosiaalihuollon kelpoisuuksista ja laissa terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Nämä lait asettavat kelpoisuusehtoja, jotka rajaavat toimintaa sosiaali- ja terveysalalla.

Esimerkiksi Valvira on ottanut kantaa kelpoisuusehtoihin, kun alalle koulutettiin hoiva-avustajia. Valviran mukaan hoiva-avustaja ei voi työskennellä työvuorossa yksin tai kantaa itsenäistä vastuuta asiakasta koskevista tehtävistä. Miten kelpoisuusehdot ja vastuut toimivat postimiehen kohdalla?

Esimerkiksi muistisairaiden vanhusten kohtaaminen heidän kotonaan ei ole yksinkertainen tehtävä. Jo pelkästään useasti vaihtuvat ihmiskontaktit aiheuttavat muistisairaille turhaa ahdistusta. Ahdistus voi purkautua ulos erilaisina muotoina, jotka koulutettu hoitohenkilökunta osaa tunnistaa ja toimia oikein.

Pikakouluttamalla postimiehiä ei pelkästään asiakkaiden terveys mahdollisesti vaarannu, vaan myös kyseessä on vastuukysymys. Kuka näissä tapauksissa kantaa vastuun – Posti vai postimies?

 

Yleinen

Älä usko sanoihin

Hyvällä retoriikalla voi kätkeä sanojen alle totuuden. Retoriikkaa on käytetty viime päivinä vahvasti perusteluna suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan muuttamiseksi yhtiöyhteiskunnaksi.

Hallitus puhuu kauniisti pakollisesta rakenteellisesta muutoksesta, kun se oikeasti tarkoittaa suuria leikkauksia jokaisen ihmisen arkielämään. Kätkemällä leikkaukset rakenteellisen muutoksen alle saadaan totuus kätkettyä. Kuka nyt haluaisi vastustaa pakollista rakenteellista muutosta.

Hallitus puhuu, ettei velkaa voi siirtää maksettavaksi lapsille. Samalla se siirtää käsittämättömän paljon hyvinvointivelkaa maksettavaksi. Raha on aina rahaa. Lasten syrjäytyminen, pahoinvointi, perheiden kohtalot, ne ovat korvaamattomia. Ne ovat pahimmillaan ihmishenkiä, menetettyjä lupauksia, menetettyjä rakkauksia. Niitä ei voi edes myöhemmin rahalla paikata.

Hallitus puhuu EU:n pakottavista direktiiveistä, jotka pakottavat meidät yhtiöittämään metsät, tiet, soten. Sellaista pakkoa meillä ei ole EU:sta annettu.

Hallitus puhuu yhtiöittämisen kohdalla läpinäkyvyyden lisäämisestä, vaikka julkisen sektorin on ensisijaisesti oltava läpinäkyvää ja yhtiöillä on kaikki oikeus pitää päätöksiä salassa. Milton Friedmanin sanoin:”Yrityksen ainoa tavoite on tehdä voittoa sijoittajilleen.” Meidän hyvinvointimme yhtiöittämisessä muuttuu kauppatavaraksi. Kauppatavaraksi jonka tarkoituksena on kerryttää toisten varallisuutta.

Hallitus puhuu työttömyyden kohdalla kannustinloukkujen poistamisesta. Eihän sellaista voi vastustaa, kuka nyt ei haluaisi poistaa kannustinloukkuja. Tosiasiassa hallitus kurittaa työtöntä siitä, että Suomessa on 350 000 – 500 000 työtöntä ja vain 17 500 avointa työpaikkaa. Syy työttömyyteen ei ole siis työttömässä, vaan työpaikkojen vähyydessä.

Hallitus puhuu kunnioittavansa vanhuksia ja parantavansa heidän elintasoaan. Samalla hallitus suunnittelee hoitajamitoituksen laskemista ja leikkaa vanhusten elintasoa.

Älä usko sanoihin. Usko totuuteen sanojen takana.

Yleinen

Hoitajien työn prekarisoituminen tulee estää

20% kaikista SuPerilaisista työskentelee määräaikaisissa työsuhteissa. Heidän työelämäänsä kuvaa varsin vahvasti silppuuntuminen ja jatkuva epävarmuus. Myös erilaiset nollatuntisopimukset ovat tyypillisiä myös hoitoalalla.

Prekariaatilla tarkoitetaan nimenomaan tilapäisissä tai epätyypillisissä työolosuhteissa työskentelevää ihmisten luokkaa. Aikaisemmin hoitoalalla ei ole ollut selvää uhkaa prekarisaatiosta, mutta työn murros on saavuttanut myös hoitoalan ammatit.

Prekariaatissa oleville työ ei enää tuo perheelle leipää pöytään, kuten palkkatyönormissa yleisesti on tapana ajatella. Vallalla olevan käsityksen mukaan vanhempien työn pitäisi elättää koko perhe. Tähän samaan käsitykseen perustuu pitkälti myös meidän sosiaaliturvamme.

Sosiaaliturva ei ole pysynyt perässä työn murroksessa. Se yleisesti rankaisee kohtuuttomasti prekariaatissa eläviä henkilöitä, kun pätkätöiden vastaanotosta annetaan erilaisia sanktioita.

Myös työn ja vapaa-ajan yhdistäminen sekä varsinkin luottamus turvalliseen tulevaisuuteen horjuu töiden silppuuntuessa. Työtä on vastaanotettava aina sitä ollessa tarjolla. Pitkäkestoisia suunnitelmia ei voi tehdä, kun työvuorot vaihtelevat päivittäin ja samalla myös taloudellisten suunnitelmien tekeminen on entistä vaikeampaa. Eläminen silpputöiden kautta edellyttää ihmiseltä vahvaa epävarmuuden sietokykyä.

Tällainen arki on varmasti osalla joka viidennestä SuPerilaisesta, jotka pyrkivät ansaitsemaan joka päiväisen leipänsä määräaikaisten työsuhteiden kautta.

Tästä syystä on tärkeätä tarkkailla omaa työtä. Kyseenalaistaa määräaikaisuus. Sille on aina löydyttävä peruste. Omien oikeuksien puolesta on aina oikein taistella ja siinä taistelussa auttaa liitto ja sen luottamusmiehet.

AY-liikkeen yhtenä velvollisuutena on nimenomaan taistelu työn prekarisoitumista vastaan. On pidettävä huoli työntekijöiden oikeuksista tulla toimeen palkallaan sekä taistella työn silppuuntumista ja laittomia määräaikaisuuksia vastaan.

Yleinen

Naisten oikeudet eivät syntyneet ilman taistelua

international-womens-day--001

Kun vuonna 1910 kansainvälinen naisten konferenssi päätti aloittaa kansainvälisen naistenpäivän perinteen elimme täysin eri maailmassa. Tuolloin ensimmäistä kertaa naiset lähtivät ajamaan tasavertaisia oikeuksia miesten kanssa. Ensimmäisenä listalla oli oikeus äänestää.

116 vuodessa on kuljettu pitkä matka ja taistelut naisten oikeuksien puolesta on kannattanut täällä kotimaassamme:

1917 – Naisille ja miehille yleinen äänioikeus kunnallisvaaleissa
1919 – Naimisissa oleville naisille oikeus ansiotyöhön ilman aviomiehen suostumusta
1926 – Laki naisten kelpoisuudesta valtion virkoihin
1930 – Uusi avioliittolaki voimaan: aviovaimo vapautuu miehensä holhouksesta
1937 – Äitiysavustuslaki
1944 – Laki äitiys- ja lastenneuvoloista
1950 – Raskauden keskeyttäminen sallitaan lääketieteellisin perustein
1962 – Suomi ratifioi ILO:n samanpalkkaisuussopimuksen: sama palkka samasta työstä
1970 – Laki raskauden keskeyttämisestä: abortti sallitaan myös sosiaalisista syistä
1970 – Työsopimuslaki kieltää syrjinnän
1973 – Päivähoitolaki tulee voimaan
1975 – Isyyslaki ja laki lapsen elatuksesta: avioliitossa ja sen ulkopuolella syntyneet lapset samaan asemaan
1978 – Vanhemmille oikeus jakaa keskenään vanhempainvapaa
1980 – Suomen hallituksen ensimmäinen tasa-arvo-ohjelma
1983 – Yhteishuoltajuus mahdollistuu
1985 – Laki kotihoidontuesta, nimitykset äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa vahvistetaan
1986 – Nimilaki, jonka perusteella avioituva nainen saa säilyttää sukunimensä ja lapselle voidaan antaa kumman tahansa vanhemman sukunimi
1986 – Suomi ratifioi YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän kieltävän yleissopimuksen (CEDAW)
1986 – Naiset saavat oikeuden papin virkaan (ensimmäiset naispapit vihitään 1988)
1987 – Laki naisten ja miesten tasa-arvosta (tasa-arvolaki)
1990 – Alle 3-vuotiaille subjektiivinen oikeus kunnalliseen päivähoitoon
1994 – Avioliitossa tapahtuva raiskaus kriminalisoidaan
1995 – Naisten vapaaehtoinen asepalvelus mahdollistuu
1995 – Sukupuoleen perustuva syrjintä kielletään uudistetussa perustuslaissa
1996 – Alle kouluikäisille subjektiivinen oikeus kunnalliseen päivähoitoon
2000 – Yleinen syrjintäkielto uudistettuun perustuslakiin
2005 – Tasa-arvolain kokonaisuudistus
2015 – Tasa-arvoinen avioliittolaki (voimaan 2017)

On todella vaikeata uskoa, että sukupuoleen perustuva syrjintä kiellettiin vasta 20 vuotta sitten lainsäädännöllä ja vasta 50 vuoden ajan on samasta työstä pitänyt maksaa sama palkka riippumatta sukupuolesta.

Minulle ja monelle muulle nykyisen sukupolven edustajalle nämä ovat niin itsestäänselvyyksiä. Jokaisen muutoksen eteen on kuitenkin jouduttu tekemään omana aikakautenaan töitä, välillä jopa uhrauksia.

Nyt näiden oikeuksien eteen on jälleen tehtävä töitä ja muiden naisvaltaisten alojen oikeuksien puolesta on taisteltava.

Kilpailukykysopimus (os. yhteiskuntasopimus) kohdentuu kaikkein voimakkaimmin julkisille naisvaltaisille aloille. Siellä joudutaan kantamaan suurin vastuu huonoista päätöksistä, mitä Suomessa on viimeisten porvarihallitusten aikana tehty. Se ei ole oikein.

Mahdollisesti tulevilla liittokierroksilla on pystyttävä saamaan muutosta hallituksen toimiin. Meidän oikeuksien puolesta on jälleen taisteltava.

Proletaarien on aika jälleen yhdistyä.

Yleinen

Hallituksen toimet romuttivat yhteiskuntasopimuksen

Sipilän paras päivä pääministerinä päättyi u-käännökseen tänään, kun useat liitot päättivät olla lähtemättä mukaan työntekijöitä kurittavaan yhteiskuntasopimukseen. Monet tästä ovat heti osoittaneet syyttävän sormen SAKlaisia liittoja kohtaan.

Asia ei ole niin yksinkertainen. Sipilä esitteli yhteiskuntasopimuksen ensimmäistä kertaa viime vuoden keväällä. Tuolloin keppinä oli 1,5 miljardin leikkaukset ja porkkanana veronkevennykset. Näiden piti toteutua, jos työmarkkinaosapuolet saavat keskenään sopimuksen.

Lähes välittömästi yhteiskuntasopimuksen synnyttyä Sipilä kuitenkin ilmoitti, ettei tämä riitä. Sipilän mukaan yhteiskuntasopimus on torso ja hallitus ei ole valmis poistamaan 1,5 miljardin leikkauksia – pesäpallomaila jäi siis olalle. Hallitus ei myöskään ollut valmis suostumaan lupaamiinsa veronkevennyksiin.

Kun nyt naisvaltaisella alalla punnitsen vaihtoehtoja pakkolakien, leikkauksien ja yhteiskuntasopimuksen välillä, niin jäikö tässä nyt Musta Pekka -kortti käteen? Tuliko niin sanotusti rosvosektori onnenpyörästä? Siihen kysymykseen on mahdoton vastata ja se johtuu yksinomaan hallituksen toimista.

Jos hallitus olisi ollut valmis toteuttamaan lupaamansa asiat, niin lähihoitajalle yhteiskuntasopimus olisi ollut parempi ratkaisu kuin pakkolait. Sen kertoo yksinkertaiset laskutoimenpiteet, missä yhteiskuntasopimus olisi leikannut 2000 euroa kuussa tienaavan lähihoitajan vuosipalkasta noin 1100 euroa, kun taas pakkolait olisivat vieneet noin 1500 euroa sekä leikannut myös vuosilomia.

Helppoa matematiikkaa, jota ei voi toteuttaa. Täst voimme syyttää vain hallitusta, joka ei ole missään vaiheessa pystynyt kunnioittamaan työmarkkinoiden neuvotteluja, vaan on aina halunnut luoda neuvottelutilanteen, mikä on mahdoton toiselle osapuolelle – duunareille.

Miten tästä eteenpäin? Sinun arvauksesi on yhtä hyvä kuin minun.

Yleinen

Hyvä paha hoiva-avustaja

Keskustelua hoiva-avustajista on käyty pitkään ja nyt kuntaministerin leikkauslistan myötä keskustelu hoiva-avustajien tehtävistä on taas nostettava esiin

Kuntaministerin suunnitelmissa on tarkastella kaikkia sosiaali- ja terveydenalalla toimivia ammattinimikkeitä sekä heidän tehtäviään. Tarkastelussa pyritään siirtämään tehtäviä “alaspäin”.

Minä itse toivotan hoiva-avustajat tervetulleiksi vanhustenhoitoon. Heitä nimenomaan tarvitaan tuomaan lisää käsiä kentälle. Hyvällä roolituksella hoiva-avustajat vapauttavat lähihoitajien aikaa hoiva- ja hoitotyöhön, johon nyt kuuluu paljon turhaa kaappien täyttämistä, tilausten tekemistä ja muita hoivatyöhön kuulumattomia tehtäviä.

Hoiva-avustajia, kuten myös nimi kuuluu, ei kuuluisi laskea hoitajamitoitukseen. Tällöin he olisivat oikeasti hyvä lisä meidän vanhuspalveluihin – tervetullut lisä.

Tästä meidän on pidettävä huoli. Lähihoitajat ovat hoivatyön ammattilaisia. Pitkä koulutus takaa monipuolisen osaamisen ja havaintojen tekemisen taidon. Yhteiskunnassa on vallalla ajatusmalli, jonka mukaan kuka tahansa osaa hoitaa vanhuksia. Näinhän asia ei ole. Ammattilaisia tarvitaan jatkossakin kentällä, mutta heidän työtään voidaan auttaa siirtämällä hoivatyön ulkopuolisia tehtäviä hoiva-avustajille.

 

Yleinen

Mitä työtä teet tulevaisuudessa lähihoitaja?

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen julkaisi tänään 78-sivuisen listan kuntien velvoitteiden leikkauksista, kuten arvattavissa oli monet niistä osuvat suoraan lähihoitajien sektorille.

Isoina abstrakteina muutoksina voidaan pitää vammaispalvelulain sekä pelastustoimen lainsäädännön uudistamista. Varsinkin ensimmäisen tavoitteet ovat hyvät. Laissa toimenpiteiden paino siirretään ennaltaehkäisyyn ja samalla myös tarkastellaan vanhuspalvelulain sekä vammaispalvelulain päällekkäisyyksiä.

Eniten minua kuitenkin mietityttää isona teemana oleva:”Kelpoisuusehtoja ja henkilöstörakennetta koskevien velvoitteiden joustavoittaminen”.

Kelpoisuusehtoja tarkastellaan seuraavien ammattinimikkeiden välillä:

– sosiaalityöntekijä – sosionomi/geronomi-lähihoitaja
– lähihoitaja-hoiva-avustaja
– sairaanhoitaja-sosionomi /geronomi
– lääkäri-sairaanhoitaja/terveydenhoitaja/kätilö
– hammaslääkäri- suuhygienisti -hammashoitaja
– lääkäri-optikko
– fysioterapeutti-toimintaterapeutti- kuntoutuksen ohjaaja -lähihoitaja (laajennetaan lähihoitajan tehtäviä)
– sairaanhoitaja ja lähihoitaja.

Yhteen kohtaan on jo mietintövaiheessa lisätty lähihoitajien tehtävien laajentuminen. Kuntoutuksessa otettaisiin käyttöön entistä paremmin lähihoitajien monipuolinen hyvä koulutus.

Kelpoisuusehtojen tarkastelulla kuntaministeriössä on laskettu säästävän 90 miljoonaa euroa. Säästöä on kaavailtu syntyvät henkilöstömenoista, kun osa tarpeellisten tehtäväsiirtojen tai eläkkeelle siirtymän vuoksi vapautuvista viroista ja tehtävistä hoidetaan alemmilla palkkakustannuksilla.

Jos nämä kaksi kohtaa, kelpoisuusehtojen tarkastelun sekä alemmat palkkakustannukset, laskee yhteen, niin voidaan helposti päätellä lähihoitajien tehtävien kuvan laajenevan ns. yläpuolelta ja leikkaantuvan alapuolelta.

Tämä olisi positiivinen minusta uutinen. Lähihoitajien koulutusta vastaavaa osaamista on varsinkin terveydenhuollon puolella laiminlyöty jo vuosia. Lääkehoidon toteutus jätetään vain sairaanhoitajien tehtäviksi ja sairaaloissa on lähihoitajan vakansseja muutettu sairaanhoitajan vakansseiksi. Se on ollut resurssien tuhlaamista pahimmillaan ja samalla myös kaventanut työnmielenkiintoa monilta lähihoitajilta, kun he eivät ole saaneet tehdä osaamiaan asioita. Melkein jopa työpaikkakiusaamiseksi sitä voisi kutsua – ammattiryhmän vähättelyä.

Mielestäni tässä kohtaa on kuitenkin sitten myös tarkasteltava palkkausta uudelleen. Lisääntyvät vastuut ja lisääntyvät työtehtävät on myös huomioitava palkkauksen osalta. Osittain meidän on myös varauduttava puolustamaan asiakkaiden, varsinkin vanhusten, oikeuksia saada moniammattillisesti koulutettuja lähihoitaja, jotka osaavat tulkita ja hoivata monisairaita vanhuksia sekä kohdata heidät ihmisinä. Lähihoitajat ovat ammattilaisia ihmisten kokonaisvaltaisessa hoidossa ja huomioonottamisessa. Sitä ei vuoden mittaisella temppukoulutuksella opi.

Yleinen

Avoimuus ja läpinäkyvyys on nostettava keskiöön

Olen kiertänyt muutamalla ammattiosastolla nyt talven aikana. Olen kysynyt monissa paikoissa yksinkertaisen kysymyksen:”Tiedätkö sinä, mitä asioita liittohallituksessa on valmisteltu tai päätetty?” Montaa kättä ei ole koskaan noussut pystyyn – tuskin yhtään.

Meidän on käännettävä ajatusmaailmamme ylösalaisin. Sen sijaan, että pohtisimme mitä liiton jäsenille on välttämätöntä kertoa. Meidän tulee miettiä onko todellisia perusteluja olla kertomatta kaikkea mahdollista. Näin radikaalia muutosta tarkoittaa pyrkimys kohti avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Lähtökohtaisesti meidän on lähdettävä ajatuksesta, että kaikki oleellinen tieto on jokaisen jäsenen saatavilla. Tiedon on oltava saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta. Sitä ei voi sitoa paikallisiin kokouksiin tai jäseniltoihin. Tiedon saatavuudessa on hyödynnettävä moderneja digitaalisia ratkaisuja.

Tieto on vallan väline. On väärin rakentaa oma valtansa tiedon pimittämisen ympärille. Tieto ja sitä kautta vaikuttamismahdollisuudet kuuluvat kaikille, ei vain keskitetysti pienelle porukalle. Kun vaikuttamismahdollisuuksia lisätään, lisätään samalla kiinnostusta liittoa kohtaan. Se on oikea tie.

Tietyissä tilanteissa kaikkea tietoa ei pidä julkisesti kertoa, mutta näiden tapausten on oltava poikkeuksia.

Avoimuus on ensisijaisesti arvovalinta. Näistä arvovalinnoista vastataan liittohallituksessa. Muutos kohti avoimuutta saattaa pelottaa, mutta avoimuuden kautta syntyy kuitenkin uudenlainen luottamus ja myös kiinnostus koko liiton toimintaa kohtaan. Se jättää pois epäluulot ja luo pohjan paremmalle avoimelle kulttuurille.

Sitä kohti meidän on pyrittävä – yhdessä.

 

Yleinen

Ammattiyhdistysliikettä tarvitaan edelleen

Monille vuosilomat, viiden päivän työviikko ja sairausloma-ajan palkat ovat itsestään selvyyksiä. Harva pysähtyy ajattelemaan, että nämä kaikki ovat ammattiyhdistysliikkeen saavutuksia, joilla on merkittävästi parannettu työväen asemaa Suomessa. Uusien libertarististen tuulten tuiverruksessa monet kuvittelevat ammattiyhdistysliikkeen olevan historiallinen muinaisjäänne, mutta vahvaa liittoa tarvitaan yhä.

Ammattiliittojen ympärille on tullut “kilpailijana” erinäisiä tahoja, jotka tarjoavat työttömyyskassan palveluita. Nämä tahot eivät kuitenkaan aja yhtenäisesti työntekijöiden etuja, eikä heillä ole minkäänlaista neuvotteluvaltaa työehtosopimuksista. Liittyminen yleisiin työttömyyskassoihin, liiton jäsenyyden sijaan, on lyhytnäköistä toimintaa, joka heikentää yhteisten pyrkimysten ajamista.

YTK:n jäsenten on muistettava, ettei YTK vastusta millään tavoin hallituksen kaavailemia heikennyksiä palkansaajia kohtaan. Sellaista valtaa kassalla ei ole ja voisin jopa väittää, ettei myöskään sellaista tahtotilaa kassasta löydy.

Meidän ammattiliittomme on hyvä esimerkki modernista liitosta, joka ei pelkästään aja jäsentensä etuja, vaan pyrkii aktiivisesti myös ajamaan työkenttänsä muutosta. SuPer on ollut vahvasti ajamassa muutoksia vanhuspalvelulakiin vaatimalla vanhustenhoitoon minimimitoituksia. On osallistunut aktiivisesti varhaiskasvatuslain laatimiseen sekä myös kehittänyt aktiivisesti lähihoitajien koulutusta.

Kuntaliitokset, kuntatalouden ongelmat ja tuleva sote-uudistus tulevat laittamaan koko sosiaali- ja terveydenhuollon sivistystoimineen pyörremyrskyyn. Pyörremyrskystä selvitään paremmin yhtenäisillä tavoitteillta ja ponnistuksilla. Ammattiliiton mottona voisikin toimia vanha hyvä sanonta – Yhdessä olemme enemmän. Tämä on ollut myös oma mottoni toimiessani luottamusmiehenä Espoon kaupungilla.

Yleinen

Vain lähihoitaja

Istuin eilen A-Talkissa keskustelemassa uskomushoidoista. A-Talkkiin päädyin, kun olin muutama vuosi sitten puolustellut puoskarilakia ja sen merkitystä varsinkin potilasturvallisuudessa.

Ohjelman jälkeen huomasin, kuinka suurin osa negatiivisesta palautteesta keskittyi ammattiini.

“Mitä vain lähihoitaja tietää lääketieteestä? Mitä vain lähihoitaja tietää homeopatiasta?”

Vastapuolella istui homeopaatti, ihminen joka tarjoaa vettä hoidoksi. Sulkakoski antaa esimerkiksi palovammojen hoitoon seuraavanlaisen ohjeen:

“CANTHARISta tarvitaan palohaavojen hoitoon. Kun grillatessa tai juhannuskokolla tapahtuu vahinko ja käteen tulee palohaava, ehkä rakkulakin, ei kättä viedä kylmään vaan asetetaan pikimmiten hyvin lähelle sitä kuumaa esinettä, josta se tuli. Kosketusta ei saa olla, vaan pelkästään, että tuntee sen kuumuuden. Sitten CANTHARista 5 helmeä kunnes helmet ovat sulaneet suussa.”

Palovammassa kuumuus tuhoaa soluja ja palovammojen viilentäminen on tärkeätä ehkäistäksemme lisävaurioita ja lievittääksemme kipuja. Jos palovamma on kämmentä suurempi tai ns. toisen asteen on syytä hakeutua lääkäriin. Tämän minä tiedän vain lähihoitajana. Tiedän myös, että palovammojen puhtaana pitäminen, rasvataitokset ja palovamman seuranta ovat tärkeitä.

Kukaan ei kuitenkaan epäillyt Sulkakosken tietoja, koska hänen tittelinsä oli lääkäri. Se tuottaa tarpeeksi uskottavuutta ja näin valitettavasti häneen luotetaan myös homeopaattina.

Me vain lähihoitajat käymme koulua kolme vuotta. Meitä opetetaan faktaan perustuvien tietojen perusteella. Me opiskelemme hoivaa, hoitoa ja kasvatusta, mitkä pohjautuvat tutkittuun tietoon – faktaan. Me emme ole vain lähihoitajia, vaan merkittävä osa suomalaista sosiaali-, terveydenhuolto ja kasvatuskenttää. Tästä kirjoitin jo kansallisena lähihoitajapäivänä.

Puoskarilaki on minun mielestäni tarpeellinen, koska meidän pitää ainakin suojata niitä, jotka eivät oikeasti pysty valitsemaan: lapsia, kehitysvammaisia, mielenterveyspotilaita jne. Jos aikuinen ihminen haluaa hakea flunssaan homeopaattista lääkettä, niin se ei ole pois kuin hänen oman lompakkonsa paksuudesta. Jos taas esimerkiksi lapsi jätetään rokottamatta tai hoitamatta vanhempien uskon johdosta on tilanne huomattavasti pahempi.

Jos joskus joku todistaa kiistatta, että homeopatia tai joku muu uskomushoito oikeasti toimii, niin olen valmis ottamaan hattuni käteen nöyrästi ja toivottamaan kyseisen hoidon tervetulleeksi osaksi hoito- ja hoivatyötä. Siihen asti seison mielipiteitteni takana.

Yksi asia kyllä eilisestä harmittaa. En muistanut nostaa hattua Sulkakoskelle, kun hän sanoi, että ihminen pitää ottaa vastaan kokonaisuutena. Näinhän asia on. Se välillä unohtuu meiltä kaikilta.