Helsingin Sanomat kirjoitti eilen (29.8) artikkelin otsikolla Sosiaalilautakunnan demarijohtaja suututti Vantaan porvarit. Artikkelissa kokoomuksen Seija Puha syyttää demarien Mari Niemi-Saarta luottamuksellisen valmisteluaineiston vuotamisesta lehdistölle. Kyse oli niinsanotusta Salmisen giljotiini -listasta; kymmenen miljoonan euron leikkauksesta sosiaalitoimen ja terveydenhuollon budjettiin.

Osia tästä giljotiini -listasta oli nähtävillä Vantaan Sanomissa viime viikolla. Kirjoitinkin aiheesta bloggauksen Kolme hutia ja palo. Bloggauksen lähdetieto oli saatu Vantaan Sanomista.  Kirjoitin aiheesta myös Vantaan Sanomien keskustelupalstalle pitkän mielipidekirjoituksen vanhuksilla ja vammaisilla käydään budjettikauppaa.

Vantaan kokoomuslaiset eivät ole suuttuneet listan sisällöstä, sehän on heidän kynistään lähtöisin. He vain haluavat ampua viestin tuojan – Mari Niemi-Saaren.

Listan esille tulo on hyvä asia. Samoin on hyvä asia, että lista herättää keskustelua. Sehän tulee määrittämään Vantaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa vuodeksi eteenpäin. Pelottavaksi asian tekee kokoomuslaisten voimakas listaa koskevan julkisen keskustelun vastustus.

Kokoomuksen Puhan argumentointi listan julkistamisesta toistaa Vanhasen hallituksen retoriikkaa: “Keskeneräisistä asioista ei saa keskustella julkisesti.” Mutta juuri niistähän nimenomaan pitää keskustella, varsinkin aiheista, jotka koskettavat jokaista kuntalaista. Niihin pitää pystyä vaikuttamaan ennenkuin päätökset nuijitaan pöytään.

Kirjoitin eilen artikkelin Vantaan apulaiskaupunginjohtajan liikelaitostamisideasta:

Hyvinvointisi on kaupan.

Olen yhdistänyt Hyvinvointisi on kaupan -artikkelin sekä kolme hutia ja palo -artikkelin Vantaan Sanomien keskustelupalstalla yhdeksi pitkäksi jutuksi. Keskustelua voi seurata Vantaan Sanomien -kotisivulla .

Liikelaitostaminen oli Jukka Salmisen ensimmäinen ohilyönti. Tänään Jukka Salminen pääsi herkuttelemaan 10 miljoonan euron vähennyksillä, jotka kohdistuvat sosiaali- ja terveydenhoitoalalle. Hän ei näe metsää puilta.

Vanhusten ja vammaisten ostopalveluita heikennetään. Tämä tarkoittanee kuljetuspalveluita, kotisiivousta ja kotihoitoa eli juuri niitä palveluita, jotka tukevat kotona asumista ja ehkäisevät ennenaikaista joutumista laitoshoitoon. Tämä tarkoittaa pahimmillaan täydellistä sosiaalista eristämistä. Vantaalla vanhuus on siis sairaus ja tätä sairautta hoidetaan kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa sairaalassa, Kaunialassa.

Salmisen listalta löytyy myös Terhokoti. Terhokoti on tehnyt todella arvokasta työtä saattohoidossa. Se on viimeinen palvelus, jonka yhteiskunta voi tarjota jäsenelleen, mutta ei Vantaalla. Vantaalla se tarkoittaa kulua.

Salminen haluaa myös iskeä kyntensä mielenterveyspotilaiden asumiseen. Mielenterveyspotilaiden tukiasuminen on ennalta ehkäisevää toimintaa. Se estää asiakkaiden syrjäytymistä ja luo heille mahdollisuuksia työskennellä tavallisessa tai suojatyössä. Nyt heidät siirretään omiin koteihin, yksin. Toiset heistä varmaan ovatkin valmiita siihen, mutta toiset eivät. Onko Vantaalla varaa jättää mielenterveyspotilaat oman onnensa ojaan? Se tarkoittaa pitkällä tähtäimellä tuhansien eurojen menetyksiä. Mutta toki välillisesti, nythän ilmeisesti katsotaan vain välittömiä kuluja ja niiden leikkauksia.

Joku on listalle laittanut jopa omaishoidon tuen leikkaamisen. Siinä varsinkin katsotaan vain välittömiä kuluja eikä nähdä lainkaan tulevaisuuteen. Omaishoito on kuitenkin arvokasta ja yhteiskunnalle halpaa toimintaa. Nyt sen pienen tuen leikkaaminen on otettu säästölistalle.

Kolmatta hutia odottelen, kaksi on nyt jo tullut. Kyllä hävettää olla vantaalainen.

Kaksi päivää sitten kirjoitin blogissani kaupan olevasta hyvinvoinnista. Nyt Vantaan apulaiskaupunginjohtaja ehdottaa pääkaupunkiseudun sosiaali- ja terveystoimen liikelaitostamista. Tässä otteita siitä, mitä tarkoitetaan kunnallisella liikelaitoksella:

Liikelaitokselle on ominaista, että se kattaa kulunsa maksutuloilla, sen investoinnit katetaan pitkällä aikavälillä tulorahoituksella ja sille laaditaan oma tuloslaskelma sekä tase.

Kunnan liikelaitostoiminta on kannattavuusperusteista liiketoimintaa.

Otteista käy selvästi ilmi se tosiasia, että liikelaitos pyrkisi toimimaan “omillaan”. Mutta miksi ihmisten hyvinvoinnista, terveydestä ja hengestä huolehtimisen pitäisi olla taloudellisesti tuottavaa toimintaa? Miten tuotot lasketaan? Yleensähän vain verrataan välittömiä, numeroilla mitattavia tuottoja, mutta sitä terveydenhuollossa ei oikeastaan koskaan tehdä. Terveydenhuollon tuotot kun näkyvät pidentyneessä eliniässä, paremmassa elämänlaadussa ja lisääntyneessä turvallisuuden tunteessa.

Nyt Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka Salminen haluaa romuttaa koko julkisen terveydenhuollon pääkaupunkiseudulla ja tehdä siitä liikelaitoksen. Tätä perustellakseen hän vetää taskustaan jo tutuksi tulleen säästökortin. Salmisen käyttämä vertauskuva on korni:”Kyllähän ihmiset nykyäänkin menevät Helsinkiin teatteriin. Samalla tavoin jokin laadukas erityishoito voitaisiin keskittää esimerkiksi Espooseen. Kyllä ihmiset olisivat varmasti valmiita kulkemaan erityispalveluiden perässä.”

Hän siis vertaa sydänohitusleikkauksesta, syöpähoitoja, lonkkaleikkauksia jne. teatterissa käyntiin. Jo nyt pääkaupunkiseudulla toki on terveydenhoitoa keskitetty ja sitä yhteistyötä voitaisiin kehittää edelleen, mutta liikelaitostamisen tielle ei ole syytä lähteä.

Vantaan Sanomissa on jatkunut kirjoittelu hyvinvointiyhteiskunnan järjestämisestä tulevaisuudesta. Kokoomuksen Juha Häkkinen haluaisi tuottaa palveluja yksityisesti. Ohessa minun vastaus Häkkiselle. Häkkisen mielipidekirjoituksen voi lukea tästä linkistä.

 Onko hyvinvointisi kaupan?

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Juha Häkkinen (VS 13.8) haluaisi lisätä kaupungin ostopalveluja. Häkkinen ei ilmeisesti ole kuullut sanontaa “miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki”. Ruotsalaisselvityksen (Svensk sjukvård i internationell jämförelse) mukaan suomalainen terveydenhuolto on maailman kustannustehokkainta, ja sen perustanahan ovat nimenomaan kaikille tarvitseville tarjottavat julkiset palvelut.

Ilta-sanomat ja Iltalehti ovat tänään repineet rajuja otsikoita hylätystä vanhuksesta. Otsikko on tietysti myyvä ja tapaus surullinen, mutta miksi lähteä merta edemmäksi kalaan? Samanlaisia tapauksia löytyy myös Suomesta. Vanhukset viettävät viimeiset vuotensa yksin sairaalassa, ja vasta hautajaisissa omaiset muistavat.

Vanhusten yksinäisyydestä ei ole paljoa kirjoitettu. Suomen vanhuksista kuitenkin eri tilastojen mukaan 4-36 % kärsii yksinäisyydestä. Luku on siis vähintään 30 000 vanhusta. Samaan aikaan nuorten tekemät itsemurhat ovat vähentyneet ja vanhusten itsemurhat lisääntyneet. HelsinkiMissio puhuu tappavasta yksinäisyydestä: joka toinen päivä vanhus tekee itsemurhan.

Mitä asialle voisi tehdä? Parantaa vanhusten sosiaalista turvaverkkoa.

Meidän on jo nyt ruvettava varautumaan vanhusten määrän ja heidän psykiatristen ongelmiensa kasvuun. Vanhusten syrjäytymistä tulisi estää tekemällä yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa (eläkeläisjärjestöt) sekä kehittämällä vanhuskeskuksia, joissa vanhukset voisivat viettää päivää keskenään.

Olen tutustunut Espoon tulevaisuuden vanhustenhoidon malliin nimeltä Asu ja elä. Se on varmasti hyvä ratkaisu ehkäisemään vanhusten turvattomuutta sekä yksinisyyttä. Asu ja elä -mallissa on ideana luoda hyvin kodinomainen palvelukoti, johon yhdistyvät kolmannen sektorin sekä kunnan omat palvelut. Asu ja elä -mallissa vanhukset asuisivat omissa kodeissaan palvelutaloissa, talossa saisi olla lemmikkieläimiä ja jokaiselle tehtäisiin yksilöllinen hoidon ja tuen suunnitelma. Tällainen asuminen olisi hyvin kodikasta, mikä olisi aivan eri asia kuin pitää vanhuksia laitoshoidossa.

Asu ja elä -palvelukodeissa vanhus saisi elää koko lopun elämänsä. Hänen kotiaan muokattaisiin tarpeiden mukaan, tuotaisiin esimerkiksi sairaalasänky, jos hoidon tarve kasvaisi, ja lisättäisiin sairaanhoitoa, kun siihen olisi tarvetta. Tämä malli mahdollistaisi hyvän ja arvokkaan vanhuuden.

Asu ja elä -malli varmasti vähentäisi myös vanhusten yksinäisyyttä, sillä mallin mukaan palvelutaloissa vanhukset osallistuisivat yhteisiin toimintoihin oman jaksavuuden ja kiinnostuksen mukaan. Ruoka tehtäisiin yhdessä ja olisi päivittäistä viriketoimintaa, retkiä sekä yhdessäoloa. Hyvin suunniteltu yhteistyö kolmannen sektorin järjestöjen sekä kunnan palveluiden välillä varmistaisi jokaiselle jotakin ja ehkäisisi vanhusten yksinäisyyttä.

Asu ja elä, kotona – yhdessä – arvokkaasti.