All posts by Teemu Hiilinen

Nuori vasemmistolaisen ajatusmaailman omaava lähihoitaja sekä pääluottamusmies rakentamassa muutosta yhteiskuntaan.

Viimeinen sammuttaa valot Länsimäen terveysasemalla

Länsimäen terveysasemasta on kirjoitettu paljon Vantaalla. Asia on noussut esiin monien eri poliitikkojen puheissa yli puoluerajojen. Myös Länsimäen laboratorio sai oman pikantit käänteensä, kuten Mari Niemi-Saari (sd.) kirjoittaa blogissaan. (Olenko kumileimaisin sivun alareunassa.)

Noin kuukausi sitten kysyin itse apulaiskaupunginjohtajalta Länsimäen laboratoriosta ja tehdystä virkamiespäätöksestä sen sulkemiseksi. Vastauksen mukaan Vantaa ei itse voi päättää laboratorioiden kohtalosta, vaan HusLab tekee päätökset itsenäisesti. Uskoin vastauksen, vaikka ei välttämättä olisi pitänyt. Espoossa ja Helsingissä vastaavat päätökset viedään HusLabin johtokuntaan sekä myös lautakuntiin. Vantaalla päätös tehtiin viranomaispäätöksenä.

Viime viikolla pidetyssä sosiaali-ja terveyslautakunnan kokouksessa esityslistalla oli Länsimäen laboratorio. Se oli siellä viranomaispäätösten joukossa ja näin sen olisi pystynyt sieltä ottona ottaa käsittelyyn ja vielä vaikuttaa viranomaisen tekemään päätökseen.

Vantaan Vasemmistoliiton ainoana edustajana esitinkin asian ottamista käsittelyyn, mutta esitys kaatui kannattamattomana. Yhdestäkään muusta puolueesta ei noussut kukaan kannattamaan esitystä. Puheita on ollut, niin PerusSuomalaisissa, kuin demareissa sekä kokoomuslaisissa. Nyt kävi näin.

Koko Länsimäen terveysaseman kohtalo

Mielestäni Länsimäen terveysaseman kohtalo oli sidottu tuohon laboratorioon. Helsinki oli aikasemmin kiinnostunut ostamaan 5 000 asukkaallen palveluita Länsimäestä, mutta ovatko enää, kun laboratorio suljetaan? Ja kun tulee kysymys Vantaan terveysasemien ja Hakunilan suuralueen uudelleen järjestelyistä, niin Länsimäen terveysaseman kohtalo näyttää entistä huonommalta.

Poliittista kiinnostusta Länsimäkeä kohtaan oli, mutta poliittista tahtoa löytyi vain Vasemmistoliitolta. Hyvää yötä Länsimäki, viimeinen sammuttaa valot?

Vallankuomouksen aamunkoitto – Vaalirahalaista uusiin vaaleihin

SeppeleVaalirahakohu on vihdoinkin ylittänyt suomalaisten sietokyvyn. Eilen illalla yli 100 suomalaista kävi jättämässä hautakynttilän eduskuntatalon rappusille. Tänään veimme hautajaisseppeleen menetetyn luottamuksen muistolle samoille portaille. Vallankumouksen aamunkoitto on siis alkanut, mutta ennen uusia vaaleja me tarvitsemme toimivan vaalirahalain.

Vaalirahalain on oltava ennenkaikkea läpinäkyvä

1) Vaalirahakatto

Vaalirahakatto laittaa ehdokkaat samalle viivalle. Se antaa kaikille paremman mahdollisuuden päästä eduskuntaan ja korostaa ehdokkaan oman työn panosta. Pelkkä naaman näkyminen televisiossa 80 000 euron kampanjalla ei toisi enää varmaan pääsyä Arkadianmäelle. Keskustan kaavailema 100 000 euron vaalirahakatto on aivan poskettoman suuri, kun vertaa viimeisiin eduskuntavaaleihin, joissa ainoastaan Niinistö ylitti tämän rajan. Niinistö käytti omaa rahaansa vaalikampanjaan 0 euroa.

2) Tuen ennakkoilmoitukset ja reaaliaikainen seuranta

Vaalituet pitää ilmoittaa ennakkoon ennen ensimmäistä ennakkoäänestyspäivää. Ilmoituksen tulee olla selvä, eikä siellä saisi olla MukavaJoukkoTiimi ry:n kaltaisia tukijoita, vaan tukiyhdistysten kohdalla heidänkin tulisi ilmoittaa kaikki tulonsa lähteet. Nyt julkisuudessa väläytelty 2000 euron raja on aivan liian korkea. Jokaisesta yli 100 euron lahjoituksesta pitää tiedot laittaa näkyviin, myös yksityishenkilöiden kohdalla.

3) Piilotuki pois

Myös piilotuki pitää saada pois. Mainonnan kohdalla piilotukeminen on hyvin helppoa. Tarjotaan toiselle ehdokkaalle 99% alennuksella kaikki vaali-ilmoitukset ja näin moninkertaistetaan ehdokkaan vaalirahat. Tukijoille ei myöskään sallittaisi ostaa grafiikkaa, seminaarilippuja tai muuta vastaavaa ohi ilmoituksen, eikä myöskään maksaa ehdokkaan laskuja ilman oikeanlaista merkintää ilmoituksessa.

4) Jälkikäteisrahoitus ehdottomasti kiellettävä

Helsingin Sanomat 22.5.2008 kirjoitti artikkelin Matti Vanhasesta aiheena vaalirahoitus ei ole korruptiota. Tässä artikkelissa Matti Vanhanen toteaa seuraavaa:

“Vanhanen ei nähnyt suurta pulmaa siinä, että vaikkapa liikemiesryhmä antaisi läpimenneelle kansanedustajalle vaalien jälkeen vaikkapa 20000 euroa “vaalirahoitukseen”.

Jälkikäteisrahoitus on mitä ilmeisintä korruptiota, vaikka siitäkin pitää tehdä selvät ilmoitukset. Tätä kautta kansalaiset eivät kuitenkaan ole päässeet näkemään kansanedustajan kytköksiä ja se tarjoaa selvän porsaanreiän vaalirahailmoituksen kiertämiseen sekä myös vaalirahakaton rikkomiseen. Jälkikäteisrahoitus on mitä selvintä korruptiota. Ei kukaan “liikemiesryhmä” lahjoita 20 000 euroa jälkikäteen vaalirahoitukseen pyyteettä.

5) Säätiöt

Säätiöiden laiton käyttäminen pitäisi edelleen säilyttää laittomana. RAYn ja muiden säätiöiltä tuen kierrättäminen itselleen on ollut näissä vaaleissa melkein törkeintä.

6) Valvonta ja sanktiot

Valvonnan on oltava myös tarkkaa ja sanktioiden tuntuvia. Me emme halua uusia “kalleja”, jotka kiertävät ilmoitusvelvollisuutta sanktioiden puuttumisella. Myös valvontaan on panostettava, koska luottamuspula on niin suuri, ettei sitä voida palauttaa ilman tehokasta valvontaa.

7) Sama malli, yksi sivusto

Vaalirahailmoitus malli pitäisi olla kaikille sama ja vaalirahailmoitusten pitäisi löytyä kootusti samalta sivulta samassa muodossa. Talletusmuodon pitäisi olla sellainen, mistä on helppo tehdä erilaisia hakuja.

Viva La Revolución

Kansalaistoiminta, mikä on näkynyt nyt kaksi päivää tulee jatkumaan myös ensi viikolla. Uusi kynttilämielenosoitus järjestetään torstaina 1.10 kello 18 ja myös muuta toimintaa on luvassa. Suomen tasavalta ansaitsee rauhallisen vallankumouksen. Valta kuuluu kansalle – ei niille jotka siitä pystyvät maksamaan!

Teemu Hiilinen – huolestunut kansalainen.

Päivän nopea – Suomen Demokraattinen Puolue

Ilta-Sanomat kirjoitti tänään uutisen Helsingin Demokraateista, jotka ovat uusi SDPn puolueosasto. Osasto nimesi itsensä Helsingin Demokraateiksi, koska he eivät omien mietintöjensä mukaan ole minkään sortin sosialisteja. Samalla he haluavat koko SDPn muuttavan nimensä Suomen Demokraattiseksi Puolueeksi.

Minun käsitykseni mukaan Suomen kaikki puolueet ovat demokraattisia puolueita. Meillä on myös muita puolueita, kuten Kristillisdemokraatit, jotka käyttävät sanaa demokratia nimessään. Mit uusi puolue tulisi ajamaan takaa? Vai olisivatko he vain demokraattisempia kuin muut?

Wikipedia tarjoaa monta eri demokratian muotoa. Mistä ehkä mielenkiintoisimpia ovat anarkistinen demokratia ja irokeesidemokratia. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä demokratiaa Helsingin demokraatit edustavat.

Aiheeseen liittyvä Eläinten vallankumous on katsottavissa kokonaan YouTubesta (englanniksi).

Ihmisarvo ei ole tuloksellisuutta – vanhustenhuollossa liian vähän käsiä

Lääninhallitukset ovat nyt todenneet faktan, mikä on jo tiedetty vuosia. Vanhustenhoidossa on liian vähän käsiä. Kiitoksia siitä, käsien puutteesta voimme syyttää vain tehostamista.

Tehostaminen, sanana tuo saa minut näkemään sinistä. Lähihoitajana olen tullut hyvin tutuksi tämän sanan kanssa. Tehostaminen terveydenhoidossa ei tarkoita oman työn tekemistä paremmin tai palvelujen parantamista lisäämällä henkilökuntaa. Suomessa tehostaminen tarkoittaa vain ja ainoastaan enemmän työtä vähemmällä henkilökunnalla.

On ollut mielenkiintoista seurata keskustelua hoitajista, joita yleisesti syyllistetty huonosto hoidosta. Yleisesti kysytään missä ovat hoitajat, kun potilaat kaipaavat apua. Heidät on tehostettu.

Hoitajan työ on monipuolista työtä. Siihen liittyy välittömän hoitotyön lisäksi kirjaamisen velvollisuus. Jokainen lääke, hoitotoimenpide, jatkosuunnitelmat, ravat, barthelit jne. pitää tehdä. Kun yhdellä hoitajalla vuorosta riippuen on viidestä 20 potilasta, niin kirjaaminen vie aikaa. Myös raportointi seuraavalle vuorolla on tärkeätä. Mahdolliset voinnin muutokset, lääkityksen muutokset sekä muut olennaiset asiat, pitää kertoa seuraavalle vuorolle.

Nyt tehostamista on lisätty. Ei palkata sijaista, jos sijaisuus kestää alle neljä päivää, uusia toimia ei täytetä. Pitää vain pärjätä. Tämä näkyy palvelun laadussa ja siitä ei kannata valittaa hoitajille. He tekevät jo nyt todella raskasta työtä ja tulevaisuudessa taakkaa vielä lisätään.

Voitaisiinko joskus tehostaa oikein, eli lisäämällä henkilökuntaa ja parantamalla palvelua? Valitettavasti nykyisellä ‘tuloksen’-aikakaudella ihmisarvoa ei lasketa tulokseksi – ainoastaan säästöt.

Miehen työ palkinnon saaja: Suomalainen mies hakkaa, nainen on uhri

TANE

Sosiaali- ja terveysministeriön alainen tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE) jakaa vuosittain miehen työ palkinnon. TANEn tehtävänä heidän oman verkkosivustonsa mukaan on edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa. Hieno tavoite – tasa-arvo.

TANE jakaa vuosittain Miehen työ -palkinnon. Tänä vuonna kyseisen palkinnon sai Hankenin professori Jeff Hearn. Hearn on ollut mukana perustamassa Profeministimiehet -järjestöä sekä käynnistämässä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista White Ribbon -kampanjaa.

White Ribbon -kampanjan mukaan 90,2 % parisuhdeväkivallan tapauksista on miesten tekemiä ja 9,8% naisten. Säätiön mukaan osa naisten tekemästä väkivallasta on tehty itsepuolustustarkoituksessa, kun taas miehet ovat sitten lyöneet tarkoituksella. Näin ollaan myös niissä tapauksissa, missä nainen käyttäytyy väkivaltaisesti saatu miehistä tekijä ja naisista uhri. Kenen tasa-arvoa tämä edistää?

Hearn on ollut myös mukana vastailemassa Suomen Amnestyn tekemään Joku Raja -kampanjaan, mikä painottuu naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Jeff Hearnin vastaus kyseiseltä sivustolta:

“Miksi suomalaiset miehet ovat niin väkivaltaisia? Onko vkivaltaisuus osa suomalaisen miehen identiteettiä?”

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että miehet harjoittavat Suomessa fyysistä väkivaltaa ainakin yhtä paljon ja todennäköisesti enemmän kuin monien EU-maiden ja muiden ”läntisen” Euroopan maiden miehet.

Miesten väkivalta johtuu monista erilaisista syistä, jotka ovat samanlaisia Suomessa kuin muuallakin maailmassa: miehet päättävät käyttää voimaa naisia vastaan ja kontrolloida naisia sekä välttelevät omaa vastuutaan. Miesten väkivalta-alttiuden jatkuminen Suomessa saattaa johtua osin myös siitä, ettei miesten väkivallan torjumista ole pidetty tasa-arvopolitiikan keskeisenä osana.

Hearnin mukaan miesten väkivalllan torjumista ei ole pidetty tasa-arvopolitiikan keskeisenä osana. Mielestäni miesten väkivallan torjuminen on ollut ykkösasia viime aikoina kaikissa tasa-arvokeskusteluissa. Sen alle ovat jääneet naisten tekemä perheväkivalta, mikä on lukumääräisesti suurempaa kuin miesten tekemä. Tästä Hearn ei puhu mitään.

Eilen Helsingin Sanomissa oli uutinen väkivaltaisista nuorista naisista. Jopa yhdeksän prosenttia pojista oli kohdannut parisuhdeväkivaltaa, kun vastaava luku tytöistä oli vain kaksi. Kuitenkin Tanen, sosiaali- ja terveysministeriön sekä Hearnin tärkeintä on lopettaa miesten väkivaltainen käyttäytyminen. Siitä osoituksena Hearnille myönnetty palkinto.

En ymmärrä, miten TANE palkinnollaan edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Todellinen tasa-arvoinen teko olisi lopettaa puheet miesten väkivaltaisuudesta ja aloittaa puheet lähisuhdeväkivallasta tai perheväkivallasta. Edistää oikeasti tasa-arvoa eikä aina tuoda esiin miestä tekijänä ja naista uhrina.

STMn pitäisi aloittaa tarkka tutkimus lähisuhdeväkivallasta, jotta vähäiset resurssit saataisiin kohdistettua oikein. Väkivaltaiset naiset voisivat hakea apua väkivaltaiseen käytökseen ja saisimme myös kattavan tukiverkon miesten alle, kun tilanteesta on pakko lähteä karkuun. Kaikki väkivaltaisuus on yhtä tuomittavaa ja kaikkia pitäisi auttaa tasa-arvoisesti.

Olen tästä samasta aiheesta kirjoittanut aikaisemminkin – Vaiettu tabu, naisten väkivalta Suomessa.

Vaiettu tabu – naisten väkivalta Suomessa

Helsingin Sanomat muistutti taas suomalaisia miehiä heidän väkivaltaisuudestaan tekemällä heistä naisten tappajia. Samalla myös tuotiin esiin, naisten uhrimentaliteetti. Tämä uutisointi saa minut aina ärtymään. Yksi Suomen suurimmista tabuista on naisten tekemä perheväkivalta, joka on jopa yleisempää kuin miesten tekemä väkivalta.

En kirjoita tätä bloggausta haukkuakseni naisia, vaan minun mielestäni tämä vaiettu tabu on este naisten terapia- sekä hoitopalvelujen kehittämiselle. Miehille on valmiina erilaisia Lyömätön linja -projekteja, joissa väkivaltaiset miehet pystyvät hakea keinoja ratkaista asioita muutenkin kuin nyrkein. Naisten kohdalla tilanne on aivan toinen ja suurin rajoite tässä on median luoma ja naisjärjestöjen ylläpitämä uhrikuva.

Naisten suorittama parisuhdeväkivalta Yhdysvaltaisen tutkimuksen mukaan Yhdysvaltalaisen CDCn tekemän tutkimuksen mukaan 25% parisuhteista esiintyy väkivaltaa. Näissä tapauksissa noin puolissa väkivalta on molemminpuolista. Väkivaltaa käyttävät siis molemmat, niin mies kuin nainen.

Toisen puoliskon väkivaltaisista parisuhteista muodostaa ne parit, joissa vain toinen osapuoli käyttäytyy väkivaltaisesti. Näissä parisuhteissa yli 70% väkivallan tekijänä on nainen. Tilastojen varjolla käy selvästi ilmi naisten tekemän parisuhdeväkivallan määrä.

Olisin käyttänyt lähteenä suomalaista tutkimusta, mutta niiden puolueettomuus on hyvin kyseenalaistettua. Esimerkiksi 1990 tehty “Usko, toivo, hakkaus” -kyselytutkimuksen mukaan 90% tapauksissa tekijä oli mies ja nainen uhri. Vuonna 2005 tehtiin toinen tutkimus, missä tutkittiin naisiin, vain naisiin, kohdistunutta väkivaltaa parisuhteissa. Valitettavasti Suomessa ei ole tehty yhtään tutkimusta, missä oltaisiin tutkittu lähisuhdeväkivaltaa. Tämä on osa vaiettua tabua, kipeästä asiasta ei uskalleta puhua eikä tutkia.

Viime aikoina on kuitenkin selvitelty lapsiin kohdistunutta väkivaltaa ja sama trendi, kuin yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa tulee esiin myös siellä. Yli 60% lapsiin kohdistuneesta väkivallasta on äitien tekemää, vaikka naisista suurempi osa vastustaa lasten fyysistä kurittamista. Myös lasten tapoista 65% on naisten tekemiä.

Toivoisin asiallista keskustelua, asioiden oikeilla nimillä, tästä vaikeasta aiheesta. Siihen keskusteluun pitäisi lähteä ensisijaisesti naisjärjestöt sekä media. Naisille tulisi tarjota samanlaisia palveluita kuin miehille päästäkseen eroon väkivallan käytöstä perhesuhteissa.

Väkivallaton perhe kuuluu myös miehille ja varsinkin lapsille!

Iran – Viimeisen kerran

Olen kirjoitellut paljon Iranin tapahtumista ja nyt lupaankin tämän olevan viimeinen koskien Twitter -syötteitä sekä muita vastaavia. Olen kotisivuilleni tehnyt nyt omasta mielestäni todella tehokkaan seurantatyökalun Iranin tilanteeseen. Sivulle päivittyy kuvia, uutisia Iranista kotimaisilta sekä ulkomaalaisilta uutissivuilta. Twitter -syöte on myös mukana, mutta hyvin karsittuna ja vain todella luotettavasti lähteistä (CNN, BBC jne. twitteröijät).

Sivuston ulkonäkö saattaa vaihtua jossain kohtaa selvemmäksi, kun aikaa taas löytyy. Tässä pieni kuvakaappaus sivulta ja toivotan teidät tervetulleiksi tutustumaan Iran uutishuoneeseeni (www.teemuhiilinen.info/iran).

Kuvakaappaus

Iran – Vallankumous jatkuu

iranbansku

Olen koonnut allaolevan listan käyttäen lähteitäni. Listalla saattaa kuitenkin olla kohtia, mitä ei oikeasti ole tapahtunut.

  • Maanantai oli selvästi rauhallisempi päivä mielenosoitusten suhteen. Syitä tähän on monia. Iran on keskittänyt poliiseja sekä basiji -joukkoja Teheraniin, varsinkin 7tir squaren tuntumaan. Paikallinen urheilukeskus on muutettu poliisien keskukseksi. Paikalla käytiin myös yhteenotto mielenosoittajien kanssa. (Youtube / kartta)
  • Sairaalalähteiden mukaan Iranin vallankumouksessa kuolleiden määrä on noussut 50 henkeen. Yli tuhat ihmistä on saanut sairaalahoitoa. (Tieto twitterin kautta, johon pitää suhtautua kriittisesti. Pidän lukua kuitenkin realistisena.)
  • Toimittajien ajaminen ulos Iranista kiihtyy. BBC sekä Al-Arabiya sai eilen 24 tuntia aikaa poistua maasta. (BBC)
  • Nokialle päivä olisi voinut valoisampi. BBCn kirjoittamassa artikkelissa käy hyvin selville Nokia-Siemens networkin toimittaneen Iraniin tarkkailukeskuksen (monitor centre) vuoden 2008 puolivälissä. Keskuksen avulla pystyy tarkkailemaan puheluita, tekstiviestejä, pikaviestejä sekä Internetin käyttöä. (BBC)
  • Twitter -lähteiden mukaan Iranissa on tänään yleislakko. (Yleislakosta on puhuttu jo pitkään. Eilen monista eri syötteistä alkoi tulla vahvistusta tämän päiväiselle lakolla. En pysty varmistamaan ulkopuolisesta lähteestä.)

Olen tehnyt nopeat ohjeet, miten seurata Iranin vallankumousta. Se löytyy aikaisemmasta kirjoituksestani:

http://hiilinen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/21/iranin-vallankumous-ensimmainen-internet-vallankumous/

Iran – 21. päivä lyhyesti

iranbansku

Olen kerännyt tietoa hyvin monista eri lähteistä. Hyvin pitkälle twitteristä, mutta käyttäen myös muita tietolähteitä. Olen kasannut tähän pienen listan asioita, mistä olen suhteellisen varma. Inhimillisen virheen mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa.

  1. Aloitetaan kuitenkin 20. päivästä, jolloin Basiji -poliisi / militia käytti ilmeisesti nestemäistä kyynelkaasua hajottamaan mielenosoitusjoukon. (katso video: youtube)
  2. On hyvin vahvoja todisteita presidenttiehdokas Mousavin kotiarestista. Mousavin lähimmät neuvonantajat on myös pidätetty. Hän jatkaa kuitenkin yleislakon järjestämistä kotiarestista huolimatta. Mousavi on viimeksi nähty yleisön joukossa yli kaksi päivää sitten. (Al Jazeera)
  3. Akbar Hashemi Rafsanjanin pidätetyt omaiset vapautettiin yön aikana. Syy heidän pidätykseen oli osallistuminen luvattomaan mielenosoitukseen. (Reuters)
  4. Iranin hallitus käyttää nimitystä terroristi mielenosoittajista. Valitettavasti osa länsimaisista lehdistöistä on ottanut myös tämän termin käyttöön.
  5. Bussiliikenteen kuskit ovat yhtymässä lakkoon Iranissa ja he ovat julkaisseet seuraavanlaisen kirjelmän (Kirje: persiaksi / englanniksi)
  6. Muutosta on kuitenkin jo nyt tapahtumassa, kun Iranin hengelliset johtajat tapasivat Rafsanjin johtaman “Assembly of Experts“. Rafsanjin johtama neuvosto on vastuussa Iranin ylimmän johtajan valinnassa ja hänen valvonnastaan. (Middle East News)

Muistutan vielä kerran virheen mahdollisuudesta. Eilisen päivän mittaan kuultiin paljon huhuja liittyen armeijaan ja Mousaviin. Mitään ei ole vielä vahvistettu.

Iranin vallankumous – ensimmäinen Internet vallankumous

Kerään tähän artikkeliin tärkeimmät tiedot Iranin vallankumouksesta ja päivitän sitä aktiivisesti.

Kartta:
Näytä Twitterin uutisoimat Teheranin mellakat suuremmalla kartalla

Kuvat:

Kuvia tulee paljon Iranista, vaikka kansainvälistä lehdistöä ei paikalla ole enää paljon paikalla. Parhaimmat kuvat olen löytänyt osoitteista:

flickr.com (kuvasarja) sekä twicsy.com (twitteriin syötettyjä kuvia).

Twitter:

Twitteriä voi seurata kirjautumatta itse twitteriin. Suosittelen kuitenkin kirjautumista ja TweetDeckin lataamista. Suositeltuja kanavia ovat #iranelection #neda #gr88 #tehranbureau #loftan #iraneema. Jos et halua ladata twitteriä, voit seurata mainittuja feedejä joko kotisivulla teemuhiilinen.info tai twazzup.com (twazzupissa myös vähän kuvia, sekä uutisia tilanteesta. Twazzupin feedi päivittyy itsestään ja välillä asiat kiitävät ohi sekunneissa).

Iranin hallitus tekee kaikkensa estääkseen tiedon ulostulon maasta. Twitterin syöteki on katkennut tänään jo kerran tunneiksi ja on odotettavaa, että se tulee tekemään sen myös jatkossa.

Iranissa on käynnissä maailman ensimmäinen Internet vallankumous. Se ei ole veretön, mutta toivottavasti mahdollisimman vähän ihmisten henkiä vaativa. Muutos Iraniin on tulossa!