En muista koska viimeksi töissäni en olisi joutunut kohtaamaan väkivaltaa. Yleensä jokaisessa työvuorossa pitää varautua vastaanottamaan nyrkkiä, tarttumista, sanallista väkivaltaa tai potkimista. Väkivalta valitettavasti kuuluu monen hoitajan arkipäivään. 

Väkivaltaisten potilaiden kohtaamiseen hoitajille annetaan vain hyvin pieniä peruskonsteja. Osa potilaista tuodaan päivystykseen kahden poliisin voimin, jonka jälkeen häntä jää vahtimaan yksi pieni sairaanhoitaja.  Väkivalta ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan päivystykseen, vaan myös jatkuu vuodeosastoille, poliklinikoille sekä erittäin valitettavasti kotikäynteihin. Jokainen hoitaja joutuu vastaanottamaan oman osansa.

Täytän vuosittain lukuisia uhkatilannekaavakkeita töissäni. Kaavakkeiden täytöstä ei kuitenkaan ole sanottavaa hyötyä. Nykyään jokaisesta sanallisesta uhkailusta ei jaksa enää edes kaavaketta täytellä, vaikka pitäisi. Minun päälle harvempi oikeasti yrittää käydä johtuen sukupuolestani ja kohtuullisesta koostani. Tosin on muutama yrittänyt, pahalta se tuntuu joka kerta. Suurin osa näistä potilaista sairastaa alzheimerin tautia, dementiaa. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös deliriumissa olevia, jotka ovat aina hyvin arvaamattomia. 

Väkivallan lisäksi monet hoitajat kokevat myös seksuaalista häirintää. Naishoitajien pyllyjä puristellaan, tissejä kouritaan ja tehdään myös suoranaisia ehdotuksia. Ei vanhuus ole seksuaalisuutta vienyt, mutta monet sairaudet ovat vieneet estot.

Väkivalta on valitettavasti valitettava osa hoitotyötä. Eniten se harmittaa silloin, kun uhkaukset tulevat omaisten suusta. Sairaiden uhkailuja jotenkin vielä ymmärtää. Mielikuva nöyrästä Sisar Hento Valkoisesta on vaarallinen hoitajille.