Helsingin Sanomat kirjoitti tänään artikkelin HUSin tiukentuneesta linjasta hoitohenkilökunnan uhkailuihin. Artikkelissa mainitaan pahimmiksi paikoiksi Malmin ja Marian sairaalat. Väkivaltaisten potilaiden kohtaamiseen hoitajille annetaan vain hyvin pieniä peruskonsteja. Osa potilaista tuodaan päivystykseen kahden poliisin voimin, jonka jälkeen häntä jää vahtimaan yksi pieni sairaanhoitaja.  Väkivalta ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan päivystykseen, vaan myös vanhusten hoidossa saa jokainen oman osansa.

Viime vuonna täytin itse noin 10 uhkatilannekaavaketta, joista suurin osa samasta potilaasta. Potilaan käytös oli minua kohta lähinnä uhkaavaa, mutta monia naisia kohtaan suoraan väkivaltaista. Hänestä täytettiin liukuhihnalla uhkatilannekaavakkeita, vaikka tiesimme ettei siitä mitään hyötyä ole tai tilanne tule muuttumaan. Vaikka Helsingin terveyskeskuksen turvapäällikkö Aaro Toivonen haluaa ohjeistuksen niihin perusteisiin milloin voidaan uhkaavalta henkilöltä evätä hoito, niin kuka jättää ikääntyneen pahasta dementiasta sekä harhoista kärsivän iso kokoisen 70-vuotiaan miehen hoitamatta? Se olisi heitteillejättöä.

Nykyään jokaisesta sanallisesta uhkailusta ei jaksa enää edes kaavaketta täytellä, vaikka pitäisi. Minun päälle harvempi oikeasti yrittää käydä johtuen sukupuolestani ja kohtuullisesta koostani. Tosin on muutama yrittänyt, pahalta se tuntuu joka kerta. Suurin osa näistä potilaista sairastaa alzheimerin tautia, dementiaa. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös deliriumissa olevia, jotka ovat aina hyvn arvaamattomia. Kenet näistä jätämme hoitamatta?

Väkivallan lisäksi monet hoitajat kokevat myös seksuaalista häirintää. Naishoitajien pyllyjä puristellaan, tissejä kouritaan ja tehdään myös suoranaisia ehdotuksia. Ei vanhuus ole seksuaalisuutta vienyt, mutta monet sairaudet ovat vieneet estot.

Väkivalta on valitettavasti valitettava osa hoitotyötä. Eniten se harmittaa silloin, kun uhkaukset tulevat omaisten suusta. Sairaiden uhkailuja jotenkin vielä ymmärtää.