Ei ollut kulunut kauaa ensimmäisestä kouluampumistapauksesta. Avasin juuri äsken tietokoneen ja totutusti näpytin Helsingin Sanomien kotisivut auki. Ensimmäinen otsikko laittoi minut hiljaiseksi, useita kuolleita, loukkaantuneita, särkyneitä perheitä, unelmia, toivoja.

Toivotan jokaiselle omaiselle, läheiselle, ystävälle, voimia jaksaa nämä ensimmäiset raskaat päivät. Älkää jääkö yksin surunne kanssa, vaan puhukaa auttajien kanssa. Todella paljon voimia ampujan vanhemmille, älkää syyttäkö itseänne.

Tämä ajatus pyörii päässäni:

Miksi? Miksi tämä uhraus? Miksi tämä kipu? Nämä nuoret vainajat, eivät tule tuntemaan sitä tuskaa, sitä surua, mikä jää meidän kannettavaksi. Omaisten tuska, heidän itsesyytöksensä tulevat olemaan raskas taakka heille kannettavaksi.

Me emme haluaisi luopua näistä nuorista ihmisistä, joiden unelmat eivät koskaan ehtineet toteutua. Me emme tule koskaan saamaan vastausta kysymykseen, miksi. On aika surun. Levätkää rauhassa.