Nostan poikkeuksellisesti blogiini toisen henkilön kirjoittaman tekstin. Henkilö kirjoittaa nimimerkillä todellisuus -foorumilla. Ketjussa käsitellään islamfobiaa sekä islamisteja, kuinka lähellä nämä kaksi ryhmää toisistaan ovatkin. Nimimerkki Iso Antti kirjoittaa seuraavasti:
Olisi mielenkiintoista nähdä kaikkien keittiö- ja ammattisielu/mielitieteilijöiden näkemys siitä, miten tunnettu Islamin maailmanvalloitusta saarnaava henkilö saa lumottua tavallisen ihmisen täysin.
Aika pitkälle samalla tavoin kuin islamin maailmanvalloitusrientoihin värväävä radikaalimuslimikin saa tavallisen musliminuoren lumottua täysin. Valheellisia uhkakuvia lietsomalla, emotionaalista palkkiota tarjoamalla sekä vastapuolta koskevia kielteisiä tosiasioita valikoimalla ja niihin suhteetonta huomiota kiinnittämällä. Itse asiassa ilmiö läheisesti liittyy radikalismiin ja fanatismiin sosiologisina sekä psykologisina ilmiöinä, joiden muodostumisen taustalla näyttäisi olevan tiettyjä yleistettäviä tekijöitä.
Fanatismi (sekä islamistinen että islamofobinen) on hurmahenkisyyttä, eräänlaista keinotekoisesti pönkitettyä yli-innokkuutta, jonka lietsomiseen turvaudutaan usein silloin kuin jokin aate tai vakaumus alkaa menettää otettaan sen kannattajiin (esim. islam tai valkoisen rodun ylivertaisuus). Fanatismin lietsonta usein edustaakin epätoivoista yritystä elävöittää kuolemaa tekeviä aatteita. Fanaattisuutta voidaan pitää monen aatteen lopullisena kuolonkorinana. Se nostaa laajamittaisesti päätään itse kunkin aatteen ikääntymisvaiheessa.
Fanatismi on psykologisesti ajatellen lähes aina sokeaa uskoa, eikä juuri koskaan tavoittele rationaalista selitysperustaa. Siihen nojataan kun aate on
korruptoitunut niin irrationaaliseksi ja ahdasmieliseksi, että keskinkertaisenkin selitysvoimainen vaihtoehtomaailmankuva muodostaa sille merkittävän uhan. Fanatismi muodostuu pakonomaisesta tarpeesta korvata selitysvoiman puute voimakkailla tunteilla ja elämyksillä, jotka luovat ainakin tilapäisesti vahvan vaikutelman aatteen
merkityksellisyydestä.
Fanatismiin voi hairahtua toisen yllytyksestä tai sellaiseen voi yksilö itsenäisesti itsensä hypettää vastalauseena kaikkia niitä voimia vastaan, jotka näyttävät kyseenalaistavan yksilön omaksuman aatteen. Siihen voi myös aatteen ulkopuolinen hurahtaa sen tarjoaman psykologisen palkkiontunteen vuoksi. Fanatismi on pääsääntöisesti väkivallatonta, mutta se voi olla myös väkivaltaista. Siihen voi liittyä vahva hyväntekeväisyys siinä missä kaikkein kyseenalaisimpienkin keinojen kaihtamattomuus.
Fanatismi voi olla uskonnollista, poliittista, talousfilosofista, tieteellistä, taiteellista ja kulttuurillista. Fanaattisuutta voi ilmetä niin arkiasenteissa kuin ääriliikkeissä.
Kun fanatismi vähitellen yltyy/yllytetään arkitallaajallekin ominaisista yksittäisistä asenteellisista säröäänistä kaikenkäsittäväksi hurmoksellisuudeksi, se näyttäytyy
radikalisoitumisena. Radikalisoitua voi yhtä lailla liberaali kuin konservatiivikin, anarkisti kuin totalitaristikin, teisti kuin ateistikin, kouluttamaton kuin koulutettukin.
Tietämättömyys ja koulutuksen puute on fanatismin lietsonnan hedelmällisintä kasvualustaa. Ääriaatteeseen ”hurahtaminen” puolestaan on ensisijaisesti koulutettujen länsimaalaistuneiden ihmisten keskuudessa tapahtuva ilmiö, johon osaltaan vaikuttaa maallisen maailmankuvan aiheuttama näköalattomuus, onttous ja tylsistyminen. Myös suurten urotekojen tekeminen kutkuttaa romanttisena ajatuksena hillumiseen, bilettämiseen ja pleikkarin pelaamiseen kyllästyneitä nuoria, jotka ovat myös saattaneet kokea tulleensa päähänpotkituksi tai syrjäytyneeksi yhteiskunnassaan. Tietoiseen fanatismiin voi itsensä lopulta hypettää kuka hyvänsä, koulutustasoon täysin katsomatta.
Uskonnollinen fanatismi nostaa päätään laajemmassa mittakaavassa aina kun maailmanuskonnon ote sen jäseniin alkaa hellitä uusien tuulien puhaltaessa. Nyt näyttää olevan tuoreimman maailmanuskonnon – islamin – vuoro. Uskonnollinen fanatismi on voimakkaimmillaan intensiivisintä fanatismia, koska siihen liitetään absoluuttinen psykologinen motivaattori (Jumala) ja täten absoluuttinen takuu pahojen tekojen rankaisemattomuudesta (pelastus puhtaalla uskolla).
Uskonnollisella fanatismilla on usein hyvin vähän tekemistä maailmanuskonnon perustajan nimiin liitettyjen alkuperäistekstien yleissisältöjen ja yleishengen kanssa. Uskonnollista fanatismia voidaan monessa mielessä pitää tosiuskovaisuuden vastaisena, mikäli tosiuskovaisuudella viittaamme vilpittömään pyrkimykseen toteuttaa
kokonaisvaltaisesti edellä mainittuja alkuperäistekstejä. Fanaattisimmat uskonnolliset fanaatikot ovatkin usein uskonnollista koulutusta vailla olevia yksilöitä.
Uskonnollinen fanatismi muodostuu tyypillisesti ensin uskonnollisen oppineiston tai papiston (oli kyseessä sitten vanhoillinen tai uudistusmielinen oppineisto) keskuudessa ennen kuin se leviää (edellisten toimesta) muuhun yhteiskuntaan. Tämä johtuu siitä, että oppineisto tai papisto menettää ylivoimaisesti eniten uusien ideologioiden vallatessa alaa ja joutuu suojautumaan kiihotuskampanjoilla. Osa fanaattisesta papistonosasta on aidosti kiihkomielistä, toiset taas kylmän laskelmoivia kansankiihottajia.
Mikäli esim. islamilaiselta terrorismilta halutaan poistaa toimintaedellytykset, on tuhottava sen kasvualusta.
Vaikka sekularistisen sivistyksen vääjäämätön leviämismarssi tekee pääosan islamilaisen fanatismin tukahduttamistyöstä, on löydettävä
myös tavoitteellisempia keinoja saada nuoret sukupolvet vähemmän alttiiksi kiihkomielisten saarnaajien vaikutuksille.
Ei liene mahdollista liikaa korostaa, kuinka tärkeää on panostaa tulevien polvien kasvatukseen ja koulutukseen samalla kuin käymme toisella rintamalla suoraa asemasotaa olemassa olevia väkivallanpiispoja vastaan. Eritoten lännessä on musliminuorille ja nuorille ylipäätänsä kyettävä tarjoamaan bilehilettämistä syvällisempää harrastelua sekä monipuolista aatepalettia, joka koostuu elämälle merkitystä antavista syvällisemmistä ja merkityksellisemmistä väkivaltaa kaihtavista aatteista. Myös islamilaisen hartaudellisuuden uudistusmielisemmät suuntaukset ovat varteen otettavia vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi Shabbir Allyn ”Let the Quran speak” -ohjelma Torontossa. Shabbir Ally kritisoi lukuisia kyseenalaisia haditheja Koraanilla itsellään ja edustaa sellaista hartaudellista ja lähetystyötä tekevää islamia, mikä tuomitsee voimakkaasti väkivallan ja ristiretkimentaliteetin islaminvastaisena. Vastaavanlaisia hartaita islamilaisia liikehdintöjä on viime vuosina kehittynyt lukuisissa muslimimaissa kuin sieniä sateella vastapainoksi niille muutamalle väkivaltaa saarnaavalle liikehdinnöille, jotka vievät lähes kaiken tiedotusvälineiden islamille varaaman palstatilan.
Kannattaa lukea ylläoleva kirjoitus ajatuksella. Itse keskustelu on jatkunut foorumilla jo 7 sivun verran osoitteessa:http://todellisuus.org/index.p…#msg9251