Mies tulee kotiinsa rankan työpäivän jälkeen. Tämä mitaleilla palkittu sotaveteraani tervehtii ensimmäiseksi vaimoaan ja sen jälkeen viittä lastaan. Keskustelu ruokapöydässä noudattaa tuttuja totuttuja tapoja. Illalla hän lukee lapsilleen kirjaa sekä peittelee heidät sänkyynsä, kunnes itse väsyneenä kävelee omaansa. Välillä hän pohtii niitä harmittomia päiviä vaimonsa kanssa, jolloin kaikki oli vielä toisin. Iloisia nuoruuden kesäpäiviä pohtien tämä mies nukahtaa ja herää uuteen aamuun.

Aamulla mies lähtee kotoaan töihin. Hän on kirjaimellisesti vastuussa päivittäin tuhansien ihmisten elämästä ja kuolemasta. Juna viheltää asemalla ja ihmisiä hyppii vaunuista alas. Uusi päivä on todellakin alkanut. Miehen työkaverit jakavat nopeasti junasta tulleet ihmiset kahteen ryhmään, jotka jatkavat eri suuntiin. He eivät koskaan enään tule näkemään toisiaan. Toinen ryhmistä päätyy suurelle leirille ja toinen kaasukammioihin. Heidän kohtalonsa on sinetöity metallisin pultein, jotka sulkevat kammioiden ovet. Mies itse välillä seuraa koko tapahtuman alusta loppuun asti.

Kuka tämä mies oli? Hän oli Rudolf Höss Auschwitzin komentaja, viiden lapsen isä, arvostettu puolueen jäsen sekä ansioristein palkittu soteveteraani. Hän oli aikanaan kunnioitettu yhteiskunnan jäsen, joka uskoi omaan työhönsä ja toteutti kansakunnan johtajan määrittämiä ohjeita. Hän oli myös henkilö, jonka nimeä tuhannet ja taas tuhannet ovat kironneet. Hän oli yksi historian suurimman kansanmurhan toteuttajista. Yksi ratas suuressa koneistossa, jonka seurauksena miljoonat ihmiset kuolivat.

Viimeisiksi sanoikseen tämä mies sanoi:”Kyllä minulla on. Haluaisin lähettää parhaimmat terveiset vaimolleni ja lapsilleni. Pyydän myös Puolan kansaa antamaan minulle anteeksi sen, mitä olen sille tehnyt.”

Kolikossa on kaksi puolta. Se on syytä muistaa.